Päivitetty 12.10.2004

 

[Huomio 23.8.2007: Näyttäisi siltä, että kännykkäsäteilyn haitallisuus ihmiseen on hyvin monimutkainen asia ja monien eri yhteisvaikutuksien tulos. Aivan selvästi tietyissä olosuhteissa haitallisuus on ilmeistä, mutta yleensä "normaaliolosuhteissa" terveyshaitat eivät näyttäisi ilmaantuvan suurimmalle osalle käyttäjistä useampienkaan vuosien altistuksen jälkeen. Kukaan ei toki tiedä mitä tapahtuu kymmenien vuosien säteilytyksessä ja mitkä vaivat lopulta ovat kännykän sekä tukiasemien aiheuttamia. Muista haitallisuuteen vaikuttavista tekijöistä ei myöskään olla kovinkaan hyvin tietoisia, muuta kuin että niitä on. Suosittelen silti edelleen välttämään turhaa kännykän käyttöä, erityisesti lapsien kohdalla.]

Yksi suosituimmista nykyajan ns. "turhakkeista" on kännykkä. Kukaan ei sitä osannut haluta, ennen kuin se ilmestyi markkinoille ja vieläpä sopivan hintaisena. Nyt kaikilla on oltava kännykkä, eikä voisi kuvitellakaan uhmata omaa henkeään menemällä syrjäiselle kesämökille ilman kännykkää: mistä saisi avun, jos jotain tapahtuisi? Kysymys, jota ei aikaisemmin koskaan esitetty, on nyt arkipäivää. Onko ihmishenki todella niin kallisarvoinen, että sen suojelemiseksi on rakennettava tuhansittain radiomastoja kaukaisimpaankin korpeen – puhumattakaan miljoonista kännyköistä ja niiden oheislaitteista, jotka eivät todellakaan ole ympäristöystävällisiä. Kännyköiden valmistus on myös usein eettisesti arveluttavaa, sillä niitä rakennellaan halpatyövoimamaissa, joissa palkkaus alittaa kaikki normit, eikä työoloissa ole kehumista. Samoin kännyköissä yleisesti käytetyn raaka-aineen kolumbiitti-tantaliitin kysyntä (tantaalikondensaattorit) mm. pitää käynnissä yhtä maailman pahimmista nykysodista, Kongon sisällissotaa.

Ironisinta argumentoinnissa kännyköiden ihmishenkiä säästävällä ominaisuudella onkin niiden itsensä aiheuttamat terveysriskit. Asiahan ei tietenkään ole vielä virallisesti niin eikä näin, mutta monissa maissa on saatu käytännön kokemuksen kautta riittävän varmaa näyttöä, ettei yleisesti hyväksyttyä tieteellistä vahvistusta ole tarvinnut odottaa ja niinpä useita rajoituksia on jo annettu – tosin Nokian huumaamassa Suomessa asiasta tuskin puhutaan. Itse kännykän aiheuttaman säteilyriskin lisäksi ovat erityisenä huolenaiheena olleet kännykkämaston antenneista lähtevän mikroaaltosäteilyn mahdolliset terveyshaitat. Tutkimuksissa eri puolilla maailmaa on todettu mikroaaltosäteilyn olevan erityisen haitallista kasvaville lapsille.

Ei pidä myöskään unohtaa varmasti jokaisen kännykänkäyttäjän tekemää huomiota: nykyiset kännykät kestävät merkkiin katsomatta luvattoman lyhyen ajan. Pahimmissa tapauksissa kännykkä vaihdetaan huollossa uuteen useita kertoja, mutta viat seuraavat aina mukana. Kestävää tekniikkaa osattaisiin kyllä tehdä, jos vaikka verrataan ensimmäisten kännyköiden toimivuuteen (toimivat vieläkin, yli 10 vuotta valmistuksesta) tai esim. avaruusteknologiaan, mikä toimii käsittämättömissä olosuhteissa kymmeniä vuosia. Kyse onkin halusta: kun ihminen pakotetaan vaihtamaan kännykkää usein, tehdään myöskin rahaa, mikä nykyään on ainoa todella merkityksellinen puoli asioista. Lisäksi uusien kännyköiden testaaminen kuluttajilla on paljon halvempaa, kuin perusteelliset testit tehtaalla (tämähän on tuttua myös eräiden tietokoneiden käyttöjärjestelmien kohdalla). 

Eli kuluttajia, meitä ihmisiä, käytetään hyväksi aivan sumeilematta ja me hölmöt vain nyökytämme ja ostamme jälleen uuden kännykän. Kaiken lisäksi vielä uskomme kännykän olevan välttämätön, vaikka se ei ole muuta kuin hauska lelu, joka hajoaa aina mahdollisuuden tullen. Haluammeko todella maksaa vuosittain vähintään 200e + puhelumaksut siitä ilosta, että tuhlaamme aikamme ja hermomme jatkuvaan huoltoliikkeissä juoksemiseen, takuuajoista kiistelemiseen, pelkäämme akun räjähtämistä, aikaansaamme itsellemme ja tuttavillemme aivokasvaimen, pilaamme maiseman radiomastoilla, kulutamme sähköä ja luonnonvaroja, saastutamme luontoa? Haluammeko edelleen häiritä lähistömme ihmisiä tympeästi piipittävillä luureilla ja kovaäänisillä keskusteluilla? Kännykkäbisneksessä pyörivät sadat miljardit eurot – voisikohan ne käyttää johonkin oikeasti hyvinvointiin johtavaan toimintaan?

Minä ja vaimoni ainakin päätimme jättää hölmöilyt sikseen ja myimme kännykkämme pois. Lankapuhelin on loistava kumppani puheviestintään, ja vähintäänkin riittävä.

~   ~   ~

* 14.8.2004 STT:n uutisen mukaan säteilyturvakeskuksen tutkimuksissa on löytynyt todisteita, että matkapuhelinten mikroaaltosäteilyllä olisi biologisia vaikutuksia. Kartoituksissa löytyi vimentin-niminen rakenneproteiini, joka muuttui matkapuhelimen säteilyn vaikutuksesta. Löytö vahvistaa vuoden 2002 tutkimushavaintoja, joiden mukaan kännyköiden säteily saattaa vaikuttaa solun tukirangan toimintaan. Tukiranka on tärkeä osa solun toiminnan ylläpitämiseksi.

~   ~   ~

Uutisia kännykkäsäteilyrintamalta
 
 
Poimintoja Voima-lehden 07/03 artikkelista:

·        Genevessä, Sveitsissä tuomioistuin päätti terveysnäkökohtiin vedoten määrätä gsm-antennit poistettaviksi useista asuintaloista. Päätöksen tukena olivat lääkärintodistukset, joiden mukaan asukkaiden oireet liittyivät gsm-antenneista tulevaan säteilyyn.

·        Ruotsissa Trelleborgin kunta kieltää kokonaan uusien kännykkämastojen rakentamisen. Päätöksessä viitataan siihen, ettei terveysriskeistä tiedetä tarpeeksi.

·        Espanjan Valladolidin kaupungissa vanhemmat pitivät lapsensa poissa koulusta sen jälkeen kun neljä koulun oppilasta oli sairastunut leukemiaan. Kyseisen koulun välittömässä läheisyydessä sijaitsee kännykkämastoja.

·        Ranskan Saint Cyrissä ollaan järkyttyneitä usean koululaisen menehdyttyä harvinaiseen aivosyöpään. Koulun katolla on kännykkämasto.

·        Espanjassa, Iso-Britanniassa, Norjassa, Ranskassa ja Venäjällä viranomaiset varoittavat lapsia käyttämästä kännykkää turhaan.

·        Monissa maissa kännykkäantenneja ei saa asentaa koulujen, päiväkotien, sairaaloiden tai vanhainkotien läheisyyteen.

·        Saksassa yli tuhat lääkäriä vaatii ns. Freiburg-vetoomuksessa kännykkäsäteilyn vähentämistä ja lasten kännykänkäytön kieltämistä.

·        Espanjassa yli 70 koulua kampanjoi koulujen läheisyydessä sijaitsevia kännykkämastoja vastaan. Espanjalaiset pyytävät tukea asialleen muilta kouluilta ympäri maailmaa.

·        Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja, Norjan entinen pääministeri Gro Harlem Brundtland, joka on siviiliammatiltaan lääkäri, on ilmoittanut olevansa yliherkkä kännykkäsäteilylle.

~   ~   ~
Kännykkäyrittäjä varoittaa vanhempia
 
 
* Herbert Blomqvistin artikkeli, suomentanut Olli Tammilehto:
 
“Vanhemmat, älkää antako lapsienne käyttää matkapuhelimia – välttäkää niitä mahdollisuuksien mukaan. Kysymys on elämästä! Eiväthän kännykät voi tässä valinnassa olla tärkeimpiä?”

Näin sanoo toimitusjohtaja Karl Hellberg, joka johtaa ruotsalaista kännykkäfirmaa Maxicom Ab:tä Boråsissa. Huolimatta siitä, että hänen yrityksensä myy mm. juuri matkapuhelimia, hän esiintyy nyt julkisuudessa ja varoittaa asiakkaitaan. Omatunto on herännyt?

Mutta jo 1990-luvulla Hellberg huolestui pian sen jälkeen, kun oli alkanut myydä GSM-puhelimia (mikroaaltosäteilyn taajuus 900 megaherziä) aikaisemmin käytettyjen NMT-puhelimien (taajuus 450 megahertsiä) sijasta. Vuoden 1994 joulun jälkeen tuli kaksi suurehkon alingsåsilaisen yrityksen johtajaa Maxicom Ab:hen GSM-kännyköidensä kanssa, jotka he olivat ostaneet pari päivää aikaisemmin.

“Emme voi käyttää näitä: päässämme kiehuu. Saat ottaa nämä takaisin!”

“Kyllä näin he sanoivat, kun tulivat takaisin vaarallisten puhelimiensa kanssa”, kertoo Karl Hellberg Ljusglimten-lehden numerossa 4/2003.

Tämän jälkeen alkoi Hellberg lukea tieteellisiä raportteja ja ymmärsi pian, että oli välttämätöntä esittää varoituksia tiedotusvälineissä – viimeksi hän on tehnyt sen asiantuntevasti kirjoitetussa artikkelissa sähköyliherkkien lehdessä Ljusglimtenissä. (Lehteä voi lukea myös hyvin varustetuissa kirjastoissa, mm. Loviisassa, kuten myös tämän suomalaista vastinetta Sähköpostia.)

Kännykkäpuhelujen seurauksista Hellberg raportoi säteilybiologisten tutkimusten pohjalta, joihin hän on tarkkaan perehtynyt:

– Kaikkialla maailmassa ihmiset sairastuvat radiopuhelinsäteilystä, myös Ruotsissa. Lapset saavat mm. leukemiaa, aikuiset mm. aivokasvaimia, jotka pahimmassa tapauksessa johtavat kuolemaan. Useimmissa Euroopan maissa on kansalaisten vastustus nykyään suurta, mikä ilmenee joukkomielenosoituksina ja kännykkäverkon lähetinmastojen (tukiasemien) kaatamisina sahaamalla, ja lehdet ovat lähes päivittäin täynnä näitä tapahtumia. Ruotsissa sen sijaan hiljaisuus on lähes täydellinen, koska joukkotiedotusvälineillä on sanaton sopimus olla häiritsemättä elektroniikkateollisuutta. Emme saa siis tietää terveysriskeistä emmekä siitä, kuinka muiden maiden ihmisten keskuudessa “kiehuu”. Seuraavassa on muutamien maiden mikroaaltosäteilyn (= korkeataajuinen radiosäteily) enimmäisarvoja, jotka kännykkäystävälliset viranomaiset pitävät vaarattomina. Säteilyarvot on annettu milliwatteina neliömetriä kohden (mW/m2, milliwatti on tuhannesosa wattia): Itävalta 1 mW/m2, Pariisi 10 mW/m2, Venäjä 10 mW/m2, Ruotsi 4500 mW/m2, Suomi 4500 mW/m2.

Mitä sitten tapahtuu Euroopan maissa?

 
Ranska

Johtaja Karl Hellberg kertoo, että lasten syöpätapausten määrä on nyt noussut kahdeksaan yhdessä Saint Cyrissä sijaitsevassa säteilyn pahoin vaivaamassa koulussa, joka sijaitsee noin 150 metrin päässä kännykkämastosta. On mainittava, että muutamat näistä tapauksista ovat aivosyöpiä, jotka normaalisti ovat hyvin harvinaisia kouluikäisillä lapsilla. Koululaiset olivat altistuneet useiden vuosien ajan säteilykylvylle, jonka teho oli 42 mW/m2. Mutta nyt ranskalaisen teleyhtiön on lopulta ollut pakko sulkea mastossa olevat antennit, kun raivostuneet vanhemmat ovat osoittaneet mieltään ja esittäneet tiukkoja vaatimuksia.

 
Itävalta

Itävallassa on monien teleyhtiöiden ollut pakko purkaa lähetinantennit suuresta joukosta kännykkämastoja. Syynä on ollut se, että kaupungit ja muut kunnat mittaavat säteilyn kokonaismäärää neliömetrillä ja Itävallassa suurin sallittu arvo on varsin alhainen (vertaa arvoja, jotka mainitsin edellä). Mutta myös näin matalat säteilyarvot merkitsevät terveysriskiä. Hellberg selostaa tutkijoiden tekemää varsin kiusallista löydöstä: nisäkkäissä havaittiin vaurioita jo vähän yli kahden mikrowatin säteilytasolla neliömetriä kohti (mikrowatti on miljoonasosa wattia eli tuhannesosa milliwattia). Vain hyönteiset sietävät jatkuvaa yli kahden mikrowatin kännykkäsäteilyä. Muiden eläinten herkkyys selittyy mm. sillä, että kännykästä lähtevä säteily on sykkivää ja siksi vaarallisempaa kuin tasaiset radioaallot.

 
Venäjä

Koska yhä enemmän ihmisiä vammautuu ja jopa kuolee pitkäaikaisen kännykkäsäteilyn seurauksena, on myös Venäjä säteilysuojelukomissio valinnut paljon alhaisemman enimmäisarvon, 10 mW/m2, kuin 4500 mW/m2, joka on käytössä esimerkiksi Ruotsissa ja Suomessa GSM-900-järjestelmässä. GSM-1800-järjestelmälle on vastaava enimmäisarvo 9000 mW/m2 toisin sanoen 9 W/m2.

Hellbergin mukaan Venäjän tiukat normit määräävät, ettei aikuinen voi puhua kännykkään kuin kolme minuuttia kerrallaan. Jos on puhuttava pitempään, on pidettävä 15 minuutin tauko, ja otettava sen jälkeen uudestaan yhteyttä kyseessä olevaan henkilöön, jonka kanssa voi puhua taas kolme minuuttia jne. Tämä johtuu siitä, että kännyköiden säteily ylittää reippaasti Venäjän enimmäisarvon. (Verratkaa tätä suomalaisten koululaisten mitään aavistamattomaan kännykän käyttöön. Kirjoittajan huomautus.) Venäjän säädökset vaativat johtaja Hellbergin mukaan myös seuraavaa:

– Lapset ja alle 16-vuotiaat nuoret, raskaana olevat naiset ja ihmiset, joilla on uni- ja muistihäiriöitä, epilepsia tai jokin mielisairaus, eivät saa koskaan käyttää kännykkää.

Kommentti: Saksan säteilyturvakeskuksen johtaja W. König on samoilla linjoilla ja varoittaa vanhempia:

– Lapset on pidettävä erossa kännyköistä!

Myös suomalaiset vanhemmat ovat hyvin huolissaan siitä, että heidän lapsensa pakotetaan elämään säteilysumussa – todellisessa säteilysuossa. Viekö säteily pois teidän lapsienne älykkyyden, tulevaisuuden ja terveyden? Tehkää jotakin enenen kuin on liian myöhäistä. Tehkää se nyt!

     -- Herbert Blomqvist

~   ~   ~

* Katso myös Olli Tammilehdon artikkeli: Aivojamme uhraamassa

* Henrik Varpiala kirjoitus: Säteilykemikaalisoppa
* Lue aiheesta kirja: Erja Tamminen, Päivi Rekula & Matti Juusela: ”Sähköä ilmassa”
 
* Lue aiheesta kirja: Gunni Nordström: ”The Invisible Disease”
 
* Lue aiheesta kirja: Mona Nilsson & ...: ”Ihmiskunta ja langaton peli”
 

 

Henrik Varpiala