Monet haluaisivat mieluusti olla mukana paremman maailman kehittämisessä, ja mikäpä sen mukavampaa. Kun haluamme muuttaa maailmaa positiivisempaan suuntaan, on tarkoitus aina hyvä, mutta tietämättämme saatamme silti aiheuttaa myös harmia toisille. Siten hyvä tarkoituksemme jääkin vain epäonnistuneeksi yritykseksi. Olen kerännyt tähän joitakin huomionarvoisia seikkoja, mm. joita käsittelen tarkemmin ja laajemmin kirjassani "Ihmiskunnan perusongelma".

Ensimmäinen tärkeä asia joka täytyy aina muistaa, on yksi tärkeimmistä universaaleista laeista: älä koskaan puutu toisen vapaaseen tahtoon. Paradoksaalista, mutta tätä noudattamalla myös vaikuttaminen on tehokkaampaa ja ennen kaikkea lopputulos on paljon suuremmalla varmuudella positiivinen. Jos emme kunnioita toisen vapaata tahtoa, on vaikutuksemme tällöin tavalla tai toisella väkivaltainen, eikä silloin ole mahdollista saavuttaa mitään positiivista; paitsi ainoastaan näennäisesti ja kapeasta perspektiivistä tarkasteltuna. Vapaan tahdon kunnioittaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että antaisimme jonkun riehua kadulla puukko kädessään jos hän kerran haluaa: on kunnioitettava myös niiden tahtoa, jotka eivät halua tulla puukotetuksi. Eli viisautta ja rakkautta ei voida tämänkään soveltamisessa unohtaa. Tarkoitus ei myöskään todellakaan pyhitä keinoja: esimerkiksi ihmisiä alistamalla tai tappamalla ei voida milloinkaan saavuttaa missään tapauksessa mitään hyvää. Toisen vapaan tahdon kunnioittamatta jättäminen aiheuttaa myös helposti vastustusreaktion, jonka seurauksena viestin vastaanottajan suojamuuri paksuuntuu vain entisestään.

Eli voimme keskustella asioista yhdessä, ilman että väittäisimme tietävämme asiat paremmin kuin muut ja että pakottaisimme toisetkin omaksumaan mielipiteemme juuri sellaisinaan. Voimme esimerkiksi osoittaa tiettyjä epäkohtia, jotka kaikki pystyvät helposti näkemään myös omakohtaisesti. Voimme esittää kysymyksiä, miksi toimimme niin kuin toimimme. Kun lähdemme keskustelemaan jostakin asiasta, emme lähde siihen lukkoon lyötyine käsityksinemme, vaan olemme itsekin avoimia uusille oivalluksille ja vanhojen mielipiteittemme muuttamiselle. Kyse ei siis ole taistelusta tai vastarinnasta, vaan yhteistyöstä. On myös hyväksyttävä se tosiasia, että maailmassa on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät missään nimessä halua kuulla minkäänlaista viestiä muutoksen tarpeesta. Nämä ihmiset muuttuvat sitten kun heitä ympäröi riittävä määrä toisenlaisia hyväntahtoisia ihmisiä, tai kun he kohtaavat riittävästi henkilökohtaista kärsimystä, tai sitten he eivät vain elinaikanaan muutu.

Oleellinen asia on, että aina kun tunnet jotain epämiellyttäviä tunteita tai ajatuksia, ovat ne viesti siitä, että sinun pitäisi tehdä joitakin säätöjä tavassasi käsitellä asioita. Kaikki pelot, ahdistukset, turhautumiset, masennukset, ja lukuisat muut negatiivisuudet viestittävät, että tarvitaan kehitystä toiseen suuntaan – ennen kaikkea omassa asennemaailmassa ja ymmärryksessä, vaikka olosuhteet olisivatkin epäinhimilliset. Ilman minkäänlaisen, edes teoreettisen, negatiivisuuden olemassaoloa, meillä ei olisi motivaatiota kääntää suuntaamme positiivisempaan jatkokehitykseen. Viime kädessä negatiivisuuskin on siis osa positiivista kokonaisuutta. Jos todella tutkii tunteitaan katsomalla niitä suoraan silmiin, eikä lähde ensi töikseen pakoon, voi päästä vaikka kuinka pitkälle itsensä ja maailman ymmärtämisessä. Jos näkee esimerkiksi pelkonsa juuret sellaisina kuin ne ovat, paljastuvat ne myös turhiksi kuvitelmiksi, jolloin pelko häviää. Kaikki negatiivisuushan on lopulta jonkinlaista pelkoa.

Vaikutuksesi maailmaan ei voi olla kokonaisvaltaisesti positiivinen, ellet itse ole positiivinen. Siten jos haluat maailman olevan parempi paikka, on sinun muututtava ensin itse. Mitä vähemmän itsessäsi on negatiivisuutta jäljellä, ja mitä paremmin ymmärrät itseäsi syvällisellä tasolla, kuten myös suhdettasi toisiin ihmisiin ja luontoon, sitä positiivisempaa ja voimakkaampaa on vaikutuksesi ympäröivään maailmaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun olisi ensin saavutettava täydellisyys hyvyydessä, ennen kuin olisit riittävän arvollinen toimimaan paremman maailman puolesta. On vain tiedostettava omat mahdolliset haitalliset piirteet, eli egon pyrkimykset. Toimimalla avoimin mielin, nöyrästi ja myötätuntoisesti, voi kehittää myös itseään. Tai oikeastaan se on väistämätöntä: et voi auttaa tulematta autetuksi, etkä voi opettaa tulematta opetetuksi. Keskity siis ensisijaisesti itsesi muuttamiseen ja tee elämästäsi mielekästä, toiset ja luonto huomioon ottaen – ole siis vain oma aito itsesi. Mikään ei voi auttaa maailmaa enempää kuin kaikenkattava positiivinen mielesi ja olemuksesi. Murehtimisen, pelkojen ja muiden negatiivisuuksien ymmärtäminen, sekä sitä kautta niiden purkaminen omasta elämästä on tärkeää, mutta se ei tietenkään tarkoita välinpitämättömyyteen vaipumista. On nimittäin täysin mahdollista sekä välittää että kuitenkin olla vapaa tietystä lopputuloksesta. Tämä tasapaino ilmaantuu, kun ymmärretään sekä positiivisten että negatiivisten olosuhteiden yhtäläinen tarpeellisuus, ja ettei ole enempää tehtävissä kuin oma osuus; kulloinkin sopivimmaksi katsomallaan tavalla.

Sitten kun olet täysin oma itsesi, kun olet irti ulkoisten olosuhteiden vaikutuksista ja ehkä myös vapaa negatiivisista tunteista, maailma muuttuu. Sinä nimittäin olet maailma – kaikki ihmiset ovat yhtä. Jos sisäistät tämän omakohtaiseksi tosiasiaksi, eli tunnet kokemuksellisesti olevasi yhtä ihmisten ja luonnon kanssa, kaikki muuttuu. Maailma muuttuu sekä subjektiivisesti että objektiivisesti. Koet maailman täysin erilaisena, ja kaaoksenkin keskellä näet asioiden olevan lopulta hyvin. Lisäksi tällainen asenne elämään vaikuttaa kaikkiin ihmisiin joiden kanssa olet tekemisissä, ja tämä vaikutus on vahva. On myös olemassa käsite ”morfinen resonanssi”, joka on pitkälti totta, eli tekemisesi ja mielentilasi vaikuttavat kaikkiin maailman ihmisiin, vaikka et fyysisesti tai sanallisesti olisikaan heihin missään yhteydessä. Kun olet aidosti oma itsesi, kaikki tekemisesi kumpuaa vain sydämesi syvimmästä halusta tehdä juuri sitä, juuri sillä tavalla, auttamisen ja olemisen ilosta. Tällöin ei ole enää tarvetta miettiä, onko jonkin teon vaikutus maailmaan merkittävä vai ei, sillä teitpä mitä tahansa, on sen kokonaisvaikutus aina mahdollisimman positiivinen. Siten saatat huomata tekeväsi paljon enemmän myös perinteistä vaikuttamista, kuten kirjoituksia ja vapaaehtoistoimintaa; nyt ahdistus, toivottomuus ja pelko eivät enää estä sitä.

Itsensä kehittämisessä on hyvä kiinnittää erityistä huomiota omaan ajatusmaailmaan, sillä kaikki tekemisemme ovat suoraa seurausta ajatuksistamme. Kaikenlainen asioiden jaottelu, lokerointi ja vertaaminen aiheuttavat jakautuneisuutta sekä siten myös ristiriitoja. Asioiden todellinen laita eli kokonaisuus hämärtyy ja vääristyy huomattavasti, jos paloittelemme sen osiin ja annamme kullekin palalle oman rajoittuneen määritelmämme. Yhtäkkiä onkin ihmisten sijasta olemassa ruotsalaisia ja suomalaisia, joista suomalaiset ovat "parempia"; ruotsalaisia pitää mollata. Tämä on täysin turhaa, mielipuolista leimaamista, ja erittäin haitallista. Toisten ihmisten ja asioiden tuomitseminen ei siten ole millään lailla hedelmällinen lähestymistapa. Myöskään loputon nautinnontavoittelu ja onnellisuuden perässä juoksentelu eivät saa ohjata ajatteluamme. Ajattelun on lisäksi oltava täysin omaamme, ja ajattelu on pystyttävä lopettamaan silloin kun sitä ei tarvita. Jotta ajattelumme voisi olla kokonaan omassa hallinnassamme, emme voi psykologisesti kumartaa auktoriteetteja, vaikka sovinnollisesti käyttäytyisimmekin. Lisäksi meissä on oltava valtavasti herkkyyttä, jotta voisimme todella kuunnella toisia ja ottaa heidät huomioon. Moniulotteista herkkyyttä tarvitaan myös luonnon todellisen arvon ymmärtämiseen, mikä taas on edellytyksenä syvälliselle sosiaaliselle kanssakäymiselle.

On myös otettava vastuu omasta toiminnastaan, täysin. Tämä tarkoittaa mm. sitä, ettei enää mietitä onko jollakin hyvällä teolla planeetan mittakaavassa suurta merkitystä vai ei: toiminnan on kummuttava sisäisestä halusta toimia tilanteessa kuin tilanteessa kokonaisuuden kannalta mahdollisimman positiivisesti. Tietysti esimerkillä on oma voimansa ja merkityksensä, mutta ei ole myöskään hyvä esimerkki, jos tekee jonkin asian vain ollakseen esimerkkinä muille, sillä tällöin toiminnasta puuttuu tärkein: että se tehtäisiin puhtaasti olemisen, tekemisen ja auttamisen ilosta. Kaikenlaisten roolien esittämisen lopettaminen onkin erityisen tärkeää. Eihän positiivisuuskaan ole positiivista, jos se ei ole aitoa. Sama pätee auttamiseen ja kaikkeen muuhunkin toimintaan; sen tulee olla aitoa, eli kuvastaa sinua itseäsi. Jos joudumme kiperään tilanteeseen, emmekä tiedä miten toimia, voimme aina kysyä "Mitä rakkaus tekisi nyt?" Kunhan ensin selvitämme huolellisesti itsellemme mitä tuo ”rakkaus” tarkalleen ottaen tarkoittaa.

Et voi myöskään aidosti vaikuttaa maailmaan positiivisesti, jos haluat välttämättä saavuttaa tietyn lopputuloksen. Lopputuloksen haikailu nimittäin aiheuttaa stressiä ja monta muuta erityisen energiasyöppöä ristiriitaa – varsinkin tässä epätoivoiselta näyttävässä maailmanlaajuisessa tilanteessa. Tiettyyn päämäärään väkisin pyrkiminen aiheuttaa myös helposti toisen vapaan tahdon kunnioittamisen unohtamisen, jolloin sorrumme jonkinlaiseen väkivaltaan. On valitettavasti melko selvää, että luultavasti maailmassa tarvitaan jonkinlainen kärsimysnäytelmä ennen kuin suurempi massa havahtuu. Ja nykyisen menon jatkuessa niitä on tulossa ennemmin tai myöhemmin: luonnonmullistukset ovat väistämättömiä, ja maailman talous on paljon pahemmassa kriisissä mitä valtamediassa tuodaan julki. Varsinkin Yhdysvallat on sekä poliittisesti että taloudellisesti romahduksen partaalla. Tämä ei tietystikään vielä välttämättä tarkoita mitään maailmanloppua tai edes erityisen suurta väistämätöntä katastrofia. Ihmisten elämä on vain nykyisellään niin kaukana harmonisesta suhteesta toisiin ihmisiin ja luontoon, että tietyt mullistukset ovat ainoastaan tuon toiminnan luonnollisia seurauksia. Kriisien kärjistymisen vakavuus on suoraan ja täysin riippuvainen tänään tekemistämme valinnoista.

Kun vanhat uskomukset ja toimintamallit alkavat romahtaa omaan mahdottomuuteensa, ihmiset hapuilevat tilalle jotain uutta perustaa jolle rakentaa, ja silloin perinteisestä poikkeavat sanat kaikuvat uusille korville. Siten tällä nykyisellä suurella epäjärjestyksellä ja ”hulluudella” on tarjottavanaan paljon positiivistakin: se on jopa välttämätöntä muutoksen aikaansaamiseksi. Maailman tilannetta vastaan ei siis kannata ainakaan taistella, vaan toimia sen mukana. Tämä myöskin tarkoittaa sitä, ettei tavoittelemamme tietty lopputulos tietyssä aikataulussa olekaan välttämättä paras mahdollinen kokonaisuudelle, tai se voi olla jopa haitallinen. Ei ole meidän asiamme ratkaista, mitkä kokemukset ja asiat ovat toisille tärkeitä ja tarpeellisia syvällisen ymmärryksen saavuttamiseksi. Ennen kuin syvällinen oivallus koskettaa useampia ihmisiä, emme voi aloittaa tasapainoisemman yhteiskunnan rakentamista, sillä muutoin edellytykset aidosti uuden luomiseksi puuttuvat – päätyisimme siis ennen pitkää nykyisenkaltaisiin ongelmiin, enemmän tai vähemmän suorasti. Yhteiskunta kuvastaa aina niitä henkilöitä, jotka ovat sen rakentaneet ja jotka siinä elävät, eli meitä itseämme.

* Lue aiheesta kirja: Henrik Varpiala: "Ihmiskunnan perusongelma"