Talouskasvu köyhyyden edistäjänä
 
 
Uutisista ja monista muista kirjoituksista voi jatkuvasti löytää mainintoja, miten välttämätöntä kiihtyvä talouskasvu on elintason säilyttämiseksi. Samaan hengenvetoon saatetaan kuitenkin todeta, että sosiaalietuuksista joudutaan tinkimään kiihtyvän kasvun ylläpitämiseksi, kuten Saksassa (YLE24 10.8.2004). Kyseessä on selvä ristiriita. Toisaalta on aivan selvää, ettei talouskasvu voi kiihtyä loputtomiin ilman kulujen tuntuvaa leikkaamista eikä lopulta niiden avustuksellakaan. Usein tämä tarkoittaa verotuksen kiristämistä ja sosiaalietuuksien karsimista, joskin väliaikaisesti veroja saatetaan laskea ja siirtää kulut perittäväksi muilla keinoin. Onkin järjen vastaista väittää talouskasvun kohottavan elintasoa - puhumattakaan alati kiihtyvästä talouskasvusta.
 
Miksi ei vakiona pysyvä, vaikkapa kahden prosentin talouskasvu riitä? Entä jos saavutettaisiin stabiili järjestelmä, jonka talous ei kasvaisi eikä laskisi? Mielestäni talouden itsepintainen kasvattaminen tuntuu jokseenkin hölmöltä, varsinkin kun kasvuun sisältyy aina riski myös lamasta, joka seuraa kasvua tasaisin väliajoin. Yhtä varmasti kuin lama seuraa kasvua, aiheutuu talouskasvusta ympäristö-, terveys-, sosiaali-, ym. haittoja. Olli Tammilehdon sanoin: "[Talouden] kasvupyrkimys on yhtä mieletön kuin talon lämmittäminen seiniä polttamalla."
 
Voitaisiin hyvin kuvitella, että olipa talouskasvu kuinka pientä tahansa, riittäisi se parantamaan kokonaisuuden hyvinvointia pitkällä aikavälillä, kunhan rästissä ei olisi kovin suuria velkoja. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Syynä täytyy olla saavutettujen voittojen ohjaaminen tiettyjen harvojen käsiin, jotka jatkuvasti vain kasvattavat pääomaansa, eivätkä siten hyödytä millään lailla muita kansalaisia. Maksetut verot ovat suhteessa kasvavaan pääomaan pieniä, eikä verojenkaan hyötyjä jaeta mitenkään tasaisesti. Investoinnit auttavat tietysti joitakin, mutta vain jälleen pientä erityisryhmää vähäiseksi ajaksi.
 
Kiihtyvässä talouskasvussa edellä kuvattu toimii jyrkemmin sekä jatkuvasti kiihtyen. Varallisuus jakautuu entistä harvemmille ja rahamäärät ovat entistä suurempia. Kuinka olemmekaan päätyneet järjestelmään, jossa pienen eliittiryhmän etu on kaiken keskipisteenä ja tämä etu saavutetaan muiden ryhmien elinolojen kustannuksella? Mielestäni voin hyvällä syyllä kutsua tällaista järjestelyä moraalittomaksi.
 
Toivottavasti vielä joskus näemme talouskasvun vaikutukset omakohtaisesti eikä ainoastaan toisten kertomina "tosiasioina" ja ryhdymme muuttamaan kurssia kokonaisuuden etujen parantamiseksi. Loppujen lopuksi tämä kokonaisuuden etu on kaikkien etu, jopa sen pienen nykyisin porskuttavan eliittiryhmän etu. Tällaisen vision toimiva toteuttaminen edellyttää kokonaisuuden mieltämistä saumattomaksi symbioosiksi, jossa luonto, ihmiset ja eläimet ovat keskenään tasa-arvoisia. Me kuitenkin elämme luonnosta ja tarvitsemme toisiamme. Miksi siis keskittyä talouden kasvattamiseen, kun voisimme oikeasti keskittyä elämänlaadun parantamiseen?
 
  -  10.8.2004
 
* Lue myös kirjoitus: Talouskasvun järjettömyys
 
* Lue aiheesta kirja: Olli Tammilehto: "Yhden taalan kysymys", lyhyesti: Globalisaation vaikutuksista sekä katsaus köyhyyden, rikkauden ja vallan suhteisiin.

Henrik Varpiala