Päivitetty 28.6.2004

 

Yleisesti ottaen voidaan todeta suurimman osan maailman valtioiden perustasta rakentuvan lähes pelkästään jatkuvasti kiihtyvän talouskasvun varaan. Jos talous ei kasva ja vieläpä aina edellisiä vuosia nopeammin, meitä uhkaavat synkät ajat. Toinen yleinen suuntaus maailmalla, etenkin ns. ”hyvinvointivaltioissa”, on talouden globalisaation edistäminen.
 
Molemmat ilmiöt ovat kuitenkin selvästi vahingollisia ihmisille, puhumattakaan muista eliöistä – etenkin pitkällä aikavälillä. Talouden kasvu on helposti osoitettavissa vahingolliseksi jo pelkästään seuraavilla tosiasioilla: talouden jatkuva kasvu edellyttää kulutuksen kasvua, mikä tarkoittaa käytännössä uusien tavaroiden tuotannon lisäämistä, sillä eihän palveluitakaan voida ikuisesti lisätä ja vaativathan palvelutkin toimitiloja, työkaluja, ym. tuotteita. Eli ihmiset on saatava ostamaan paljon enemmän tavaroita mitä he oikeasti haluaisivat tai tarvitsisivat. Tavaroiden valmistuksen lisääminen vaatii raaka-aineita ja niiden kuljetuksia ympäri maailman sekä yhdistettynä yleistyvään globalisaatiosuuntaukseen, työ tehdään kurjissa olosuhteissa riistotyövoimalla kolmannen maailman vapaakauppa-alueilla. Kun tämä kaikki yhdistetään räjähtävään väestönkasvuun, ei tarvita kovinkaan syvällistä maalaisjärkeä eikä logiikkaa ymmärtääkseen, ettei millään voida jatkuvasti valmistaa enemmän tavaroita yhä suuremmalle määrälle ihmisiä alati kasvavalla vauhdilla rajallisista raaka-ainevaroista. Kulutuksen lisääntyessä ja raaka-aineiden käydessä vähiin alkavat metsät hävitä, eliölajit vähentyä, aavikoituminen lisääntyä, ilmastonmuutos kiihtyä ja ylipäätään kaikenlainen ympäristön saastuminen ja tuhoutuminen on väistämätöntä. Kun ympäristö vahingoittuu, ei ihminenkään voi olla vahingoittumatta – ympäristön hyvinvointi on ihmiselle aivan yhtä elintärkeätä kuin oman kehon terveys ja hyväkuntoisuus.
 
Toinen huomattava paradoksi on, että talouskasvun ja globalisaation oletetaan lisäävän hyvinvointia. Eli oletetaan voitavan poistaa esim. työttömyyttä, ympäristöongelmia ja samalla kiihdyttää talouskasvua sekä tukea globalisaation edistymistä. Nämä kaikki eivät voi mitenkään olla yhtäaikaisesti pätemässä: talouden kasvu edellyttää tuotantokustannusten leikkaamista, mikä tarkoittaa työnteon siirtämistä mahdollisimman huonopalkkaisille alueille sekä monesti entistä huonompien ja ympäristölle haitallisten materiaalien hyödyntämistä. Näin työn ja tuotteen laatu heikkenee, mikä vähentää käyttöikää ja siten pakottaa kuluttajat uusimaan tavaroitaan useammin. Samoin työtä teetetään entistä enemmän entistä vähemmillä työntekijöillä, jolloin pakkolomautukset nostavat yhtiöiden pörssikurssit pilviin ja siten kasvatetaan taloutta – jälleen väitetään kuitenkin hyvinvoinnin lisääntyneen, vaikka todellisuudessa ehkä ainoastaan yhtiöiden johtohenkilöt ovat hyötyneet satojen, ellei tuhansien ihmisten kustannuksella. Johtajatkin hyötyvät vain väliaikaisesti, sillä lisääntyvä levottomuus, tyytymättömyys sekä ympäristöongelmat eivät varmasti jätä heitäkään ikuisesti rauhaan.
 
Ihmisten alettua tiedostaa ympäristön kriittisen tilan, yhtiöt ovat alkaneet hyödyntää markkinoinnissaan erilaisia ympäripyöreitä ympäristösertifikaatteja, jotka saavat auttamattomasti vahingollisen toiminnan näyttämään ekologiselta. Esimerkiksi metsä- ja paperiteollisuus saattavat mainostaa käyttävänsä puhdasta sähköä ja täyttävänsä tietyt ympäristösertifikaatit, mutta mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että metsät vahingoittuvat metsäteollisuuden toiminnan seurauksena – se vain saadaan näyttämään hyväksyttävämmältä. Tämä ei ole vain teoretisointia; jokainen voi katsoa hakattuja metsiä omilla silmillään. Edellä mainitut asiat eivät ole myöskään mitään tulevaisuudessa odotettavia ilmiöitä, ne ovat jo tapahtuneet.
 
Kuinka ihmeessä voimme perustaa yhteiskuntamme näin järjettömälle perustalle? Selityksiä löytyy tietysti loputtomiin, mutta nähdäkseni yksi oleellisimmista on yleisesti hyväksyttyjen vahingollisten tapojen ja käytäntöjen muodostuminen sekä näiden kyseenalaistamisen vähyys. Toinen oleellinen asia on itsenäisen ajattelun lähes täydellinen puuttuminen, sillä eihän näin selvää piittaamattomuutta elintärkeistä asioista voisi mitenkään esiintyä, jos ihmiset katsoisivat ympärilleen, eivätkä pakoilisi todellisuutta mitä moninaisimmilla huvituksilla ja muilla keinoilla.
 
Nykyinen maailman tila ja sen vallitsevat suuntaukset osoittavat ihmisten sisäisen maailman valitettavaa köyhyyttä: kaikki millä on merkitystä, liittyy tavalla tai toisella rahaan, valtaan, itsekeskeiseen nautinnon tavoitteluun ja tuskan välttämiseen. Koko elämä pyörii taloudellisten asioiden hoitamisessa: on käytävä työssä, jotta voisi ansaita ruokansa, hankkia asunnon ja vaatteita. Tämä on kohtalaisen ymmärrettävää ja hyväksyttävää, mutta käydäkseen töissä, on monien hankittava lisäksi oma auto, ja jotta työntekijät voisivat sietää turruttavan yksitoikkoista työtä ja siinä samalla pitääkseen talouskasvun käynnissä, ei kukaan jolla on varaa muuhunkin (ja vaikka ei olisikaan) saisi tyytyä perustarpeisiin – muutoinhan kaikki romahtaisi.
 
Tutkitaanpa hieman yhteiskunnan vuorovaikutussuhteita ja perusrakenteita. Mitä tapahtuisi, jos ihmisten elämästä poistettaisiin vaikkapa televisiot, omat autot, kännykät, radiot, tietokoneet, alkoholi ja ylisuuret asunnot? Olisimme suuressa pulassa, sillä jo pelkästään autoteollisuus on valtavan suuri talouden ratas. Joukkoliikenteen kukoistaessa ilman yksityisautoja ei tarvittaisi läheskään nykyisen mittakaavan kaltaisia moottoriteitä, mikä tarkoittaisi vähemmän työtä tieliikennelaitoksella, ym. tienrakennusfirmoissa. Autoteollisuuden kapasiteetti olisi vain murto-osa nykyisestä, kun valmistettavien kulkuvälineiden määrä olisi varsin vähäinen nykyiseen verrattuna. Autoteollisuus ei siis myöskään loistaisi nykyisen kaltaisilla mahtavilla työllisyyslukemilla. Kaikkein suurin työllisyyden menettäjä olisi kuitenkin autoteollisuuden alihankkijat, eli teräs- ja muu metalliteollisuus, muoviteollisuus, kuljetusfirmat, ompelimot, jne. Autoteollisuuden välittömään läheisyyteen kuuluu vahvasti myös öljyteollisuus, mikä sekin on varsin merkittävä työllistäjä monine poraus-, kuljetus-, jalostus- ja myyntivaiheineen.
 
Yksityisautojen poistamisen kaltaisesti televisioiden, kännyköiden, radioiden, tietokoneiden, alkoholin ja ylimääräisten asuinneliöiden poistamisella olisi samalla tavalla merkittäviä vaikutuksia työllisyyteen. Nämä kaikki vähentäisivät myös ratkaisevasti ympäristöongelmia, terveysongelmia, psyykkisiä sairauksia, jotka kaikki omalta osaltaan vähentäisivät myös rahan virtaamista, joka on talouskasvun elinehto. Varsin valitettavaa olisi myöskin kokonaisliikevaihdon laskusta ja vahvasti verotettavien tuotteiden poistumisesta koituvien verotulojen ratkaiseva menetys. Puhumattakaan siitä, ettei ihmisten tarvitsisi enää tehdä useita vuosia työtä ostaakseen oman auton ja ylisuuren omakotitalon monine oheislaitteineen. Tällöin ei tarvittaisi lainkaan nykyisen kaltaisia pankkilainoja ja pankkien kannattavuus heikentyisi. Ihmisten halukkuus hyväpalkkaiseen(kaan) työhön olisi myös ratkaisevasti heikompaa ja tällöin rahan arvostus uhkaisi laskea nykyisestä huimasta asemastaan.
 
Kaikkein merkittävintä olisi kuitenkin ihmisten ajankäytön muuttuminen: ensimmäistä kertaa monet yleisistä aikaa vaativista toiminnoista olisi poissa ja ihmisillä olisi mahdollisuus omaan ajatteluun muissakin kuin hoidettavien päivittäisasioiden pähkäilemisen puitteissa. Olisi suuri riski, että joku osa väestöstä ryhtyisi ajattelemaan itsenäisesti ja kyseenalaistaisi lapsesta asti opetettuja auktoriteetteja sekä asioiden tärkeysjärjestyksiä. On myös mahdollista, että jotkut tästä joukosta huomaisivat kulutuksen kasvuun tähtäävän elämän merkityksettömyyden ja mitättömyyden. Jotkut saattaisivat jopa vaatia jotain muutoksia vallitseviin käytäntöihin. Niinpä valtaapitävät ja yritysten johtohenkilöt mielellään vain vahvistavat ihmisten riippuvuussuhdetta työnteosta ja haluavat kaikin tavoin estää itsenäisen ajattelun mahdollisuudet. Näin työn hedelmät kasautuvat entistä harvemmille ihmisille.
 
Mitä tästä siis voimme huomata? Ainakin sen, ettei tekemämme työ useinkaan ole lainkaan välttämätöntä – paitsi nykyisessä talouskasvun varaan rakentuvassa yhteiskuntarakenteessa. Onko järkeä tehdä työtä vain siksi, että saadaan pidettyä johonkin ideologiaan sijoittuvan yhteiskuntamallin pyörät pyörimässä ja saavutetaan sille asetettu mielivaltainen päämäärä? Seurauksena on vain ongelmia toisensa perään. Jos yhteiskunnalliset intressit olisivat jossain aivan muualla kuin väkinäisessä talouden kasvattamisessa, voitaisiin tehdä selkeästi lyhyempiä työpäiviä ja useamman työntekijän voimin. Tämä poistaisi tehokkaasti työttömyyttä ja ympäristöongelmia sekä lisäisi vapaa-aikaa ja yleistä hyvinvointia.
 
Elämme siis maailmassa, joka ei pidä onnellisuutta mahdollisena ilman suuria määriä tavaroita ja palveluita. Meillä on nykyään paljon enemmän tavaroita entistä hienommilla ominaisuuksilla, mutta olemmeko tulleet viime vuosikymmenien aikana onnellisemmiksi? Ainakaan tilastot eivät puolla tätä väitettä. Eikö tavaran tai esineen tuoma ilo ole varsin lyhytkestoista? Asuimmepa kuinka upeassa palatsissa tahansa, olipa automme kuinka tehokas tahansa, silmämme ja muut aistimme tottuvat varsin nopeasti kaikkeen kauneuteen ja yltäkylläisyyteen – valitettavasti myös kurjuuteen ja saastaisuuteen, etenkin kun kyseessä ei ole oma kärsimys. Tyytymättömyys tulee esiin varsin pian, kun uusi laitteemme hajoaa, sitä on huollettava tai pelkäämme sen joutuvan varkaiden saaliiksi.
 
Joko opettelemme lähiaikoina kunnioittamaan luontoa sekä rikastamaan elämäämme sisäisen maailman ominaisuuksilla, jotka ovat riippumattomia ulkonaisista olosuhteista ja tavaroista tai jatkamme kutakuinkin entiseen tapaan, eli odottelemme öljyn, ym. raaka-aineiden loppumista, ympäristön pilaantumista ja jonakin päivänä huomaamme olevamme tämän asian edessä ilman valinnan vapautta – pakon sanelemana.
 
Lyhyenä yhteenvetona: talouskasvu on järjetön jo pelkästään siksi, ettei nykyiselläkään vauhdilla maapallo kestä millään joitakin kymmeniä vuosia pitempään, puhumattakaan eksponentiaalisesta kulutuksen kasvusta. On myös hyvä muistaa, ettei materiaali-, ym. tehokkuutta voida parantaa loputtomiin, varsinkin kun tuotanto- ja kehityskustannuksia on jatkuvasti alennettava kasvun saavuttamiseksi.
 

* Lue aiheesta kirja: Thom Hartmann: "The Last Hours of Ancient Sunlight", Lyhyesti: Miten haavoittuvainen maapallon ekosysteemi on? Miten ihmiskunta on päätynyt nykyiseen tilanteeseen ja miksi vaaraa ei kyetä tai haluta nähdä?

* Lue aiheesta kirja: Olli Tammilehto: "Maailman tilan kootut selitykset", Lyhyesti: Tutkitaan yleisiä selityksiä nykyiseen maailman tilaan sekä kuinka vahvalla pohjalla nämä selitykset ovat.

* Lue aiheesta kirja: Olli Tammilehto: "Yhden taalan kysymys", Lyhyesti: Globalisaation vaikutuksista sekä katsaus köyhyyden, rikkauden ja vallan suhteisiin.

Henrik Varpiala