Vaikeudet elämän ehostajina
 
 
Vaikeudet ja vastoinkäymiset liittyvät elämään. Toisilla niitä näyttäisi olevan enemmän kuin toisilla ja siten kaikkien elämä ei ehkä ole yhtä helppoa. Liian helppo elämä ei kuitenkaan välttämättä ole tavoittelemisen arvoinen asia. Jos kaikki menee aina niin kuin haluaakin, voi silloin jäädä suuri osa elämästä huomaamatta ja kokematta.
 
Vaikeudet tulevat aina tarpeeseen. Ne osoittavat jonkin olevan pielessä ja että meillä on haluttomuutta muuttua, sopeutua uuteen tilanteeseen tai luopua jostakin vanhasta. Olisihan toki mahdollista käsitellä mikä tahansa asia siten, että se ei ehtisi muodostua varsinaiseksi vaikeudeksi: olisi vain ehkä tavallista vaativampi tilanne, joka hoidettaisiin tilanteen vaatimalla tavalla ja sillä selvä. Monesti kuitenkin tulee hetkiä, jolloin sisäinen vastustus, pelko ja itsekkyys muodostavat jostakin asiasta "vaikeuden".
 
Kärsimys on ristiriitaa todellisuuden kanssa – aina. Edes tuskallinen fyysinen kipu ei aiheuta kärsimystä, jos sen pystyy hyväksymään. Helppoahan se ei välttämättä ole, mutta mahdollista silti kaikissa tilanteissa. Psyykkinen kärsimys on ainakin periaatteessa helpompi ylittää, sillä sehän on kokonaisuudessaan riippuvainen vain siitä, mitä ajattelemme asioista. Vaikeudet opettavat juuri nimenomaan välttämään kärsimystä, monesti pakon sanelemana. Se vaatii tietysti, että osaa nähdä vaikeudet oikeassa valossa ja ottaa niistä opikseen, taikka muutoin samat vaikeudet ja sama kärsimys toistuvat yhä uudelleen.
 
Joillekin riittää yksikin kerta oppimiseen, kun taas toiset takovat päätään tiiliseinään vuosikausia ja luottavat, että seinä murtuu aiemmin kuin oma kallo. Onneksi suurimmalle osalle on olemassa piste, jolloin he ovat saaneet kärsimyksestä tarpeekseen ja yksinkertaisesti lopettavat sen kokonaan. Jälkeenpäin voi vain ihmetellä, miksi ihmeessä siinä meni niin kauan. Niin turhalta kuin päänsä takominen saattaa kuulostaakin, ei se missään nimessä mene hukkaan. Varsinkin jos varsinaisen kärsimyksen päätyttyä osaa kitkeä tuskan aiheuttajan syvimpiä juuriaan myöten, voi monesti huomata havainnoivansa elämää aivan uudella tavalla, joka ei olisi ollut mahdollinen mitään muuta tietä.
 
Yleisesti voitaneenkin todeta, että paljon vaikeuksia ja vastoinkäymisiä kohdanneen sekä myös selvittäneen ihmisen elämän havainnointi on huomattavasti syvällisempää ja täydempää kuin kaiken helposti saavuttaneen ihmisen. Kuten Jan Fridegård on todennut: "Vastoinkäymiset ovat monesti siunaus valepuvussa." Jos vaikeuksien kiroamisen sijaan katsoo niitä suoraan silmiin ja näkee niiden todellisen suhteen kokonaisuuteen, on luultavasti asianmukaisempaa kiittää niistä. Tämä on tietysti helpompaa tehdä jälkikäteen.
 
Itsekin olen kohdannut elämäni aikana monia haastavia vaikeuksia, joiden selvittäminen on pahimmillaan vienyt vuosia. Mutta olen niistä aidosti kiitollinen, sillä en voisi olla tässä pisteessä ilman niitä ja juuri tässä pisteessä haluan nyt ollakin. Kun on tarpeeksi kohdannut suuria vaikeuksia ja lopulta selvittänyt ne perusteellisesti, on samalla saanut itseluottamusta ja välineet hoitaa mikä tahansa tuleva vastoinkäyminen, oli se sitten kuinka valtava tahansa. Silti suurin palkinto on taito iloita pienistä ja itsestään selvistä asioista sekä kyky nähdä elämän kokonaisuus aivan uudesta ulottuvuudesta.
 
Vaikeuksien selvittämisen jälkeen voi tuntua kuin olisi taas samassa lähtöruudussa – on kiertänyt kehän ja ympyrän sulkeutumisen loppupiste on sama kuin sen alkupiste. Näin asia onkin kohtisuoraan ylhäältä katsottuna, mutta kun vaihdetaan perspektiiviä siten, että saadaan näkyviin myös syvyysulottuvuus, voidaan tuo kierretty kehä nähdä pikemminkin spiraalina. Olemme alkupisteessä, mutta monta pykälää korkeammalla ja edistyneemmällä tasolla, joten piste ei todellakaan ole sama.
 
Ottakaamme siis vaikeudet vastaan avoimin mielin. Kuunnellaan, mitä ne kertovat meistä itsestämme; miten meidän tulisi nyt mahdollisesti muuttua, mitä pitäisi seuraavaksi oppia. Sitten vain teemme tarvittavan.
 
  -  23.6.2007

Henrik Varpiala