- Todellisuuden tylsyys
-
-
- Elämme pääosan päivästämme epätodellisessa
maailmassa. Tarkoitan tässä epätodellisuudella lähinnä eri laitteiden
luomia keinotodellisuuksia ja myös ajatusten tasolla tapahtuvaa fiktiivistä
kuvittelua. Itse asiassa jo ajatus sinänsä vie huomion pois todellisuudesta, eli nykyhetkestä.
Nykyhetken ulkopuolella ei kuitenkaan ole olemassa yhtään mitään.
Einsteinkin osoitti ajan olevan vain suhteellista.
-
- Voiko keinotekoisesti luotu todellisuus olla
viehättävämpi kuin aito ja alkuperäinen? Keinotodellisuuskaan ei
kuitenkaan ole mahdollinen ilman alkuperäistä todellisuutta, jonka
rakennuspalikoita yhdistelemällä ja muuntelemalla saadaan haluttu aistit
valloittava kokemus. Joku voisi tietysti ajatella kaoottista
lelupalikkakasaa, jossa ei ole mitään mielenkiintoista, mutta taitavasti
järjestelemällä siitä saadaan silmää hivelevä luomus. Erityisen
lahjakas kasailija saa aikaan rakennelman, joka on suorastaan vangitseva:
ympäröivä todellisuus haihtuu olemattomiin, eikä katsoja tiedosta
mitään muuta kuin tuon hämmästyttävän teoksen.
-
- Sinänsä rakennuspalikoiden uudelleenjärjestelyssä
ei ole mitään pahaa tai väärää, mutta liiallinen keskittyminen
pelkkään järjestelyyn saa aikaan toivotun järjestyksen sijasta
epäjärjestystä. Kun huomio ja kiinnostus ovat asioiden muuttamisessa
omaksi eduksi, jää suurempi kokonaisuus väistämättä huomioimatta. Jos
vaikka halutaan uusi moottoritie, ei alle jäävällä luonnolla ja muilla
haittavaikutuksilla ole paljoakaan arvoa - se nyt vaan tarvitaan.
-
- Niinpä olemmekin päätyneet nykyiseen tilanteeseen,
jossa elävää todellisuutta jyrätään herkeämättä elottoman
keinotodellisuuden alta, jolloin aidosta todellisuudesta tulee yhä tylsempi ja
sitä paetaan keinolla millä hyvänsä. Kyseessä on syöksykierre, jossa
elävä luonto korvautuu betonilla, asfaltilla, metalleilla ja muoveilla.
Lapsetkin kasvavat nykyään tietokoneen, videopelien, videoitten sekä television
ohjauksessa ja loppuaika meneekin ulkoapäin ehdollistettuihin menoihin,
kuten vanhempien järjestämiin harrastuksiin, päivähoitoon ja kouluun.
Huomio on kiinnittyneenä jatkuvasti johonkin joko epätodelliseen tai
ennalta määrättyyn kohteeseen - aamusta iltaan. Missä välissä voisi
tarkastella ympäristöä omaehtoisesti ja tutustua vaikka rauhallisuuteen
tai kiireettömyyteen?
-
- Ihmiset kaipaavat jännitystä. Nykyään on tavallista
uhmata henkeään monenlaisilla extremelajeilla, kuten vuorikiipeilyllä,
laskuvarjo- ja benjihypyillä tai vaikka autolla kaahaamisella. Sota- ja
nälkävuosina harvalle tuli mieleen saattaa itsensä ylimieliseen ja
vapaaehtoiseen hengenvaaraan, koska vaara oli jo sisäänrakennettuna
arkipäivässä. Toinen syy on meneillään oleva epätodellisuusbuumi,
jolloin aidon todellisuuden ja nykyhetken kokemisesta pitää kehittää harrastus
ääriurheilun avulla, koska muuten se jää ajanpuutteen vuoksi kokematta.
Vuorikiipeilijällä ei ole varaa ajatella huomisen kauppalistoja, kun
sormenpäissä riippuu koko elämä. Jos kiipeilijä ei ole tiukasti kiinni
nykyhetkessä koko huomiollaan ja kehollaan, hän putoaa.
-
- Kaipaamme siis nykyhetkessä elämistä, mutta
toimintamme johtaa kuitenkin yhä enemmän siitä poispäin. Niinpä
olisikin yhtä oikein päätellä, että emme halua elää ainakaan
nykyhetkessä, koska "pitää saada aika kulumaan". Toisin sanoen
haluamme tehdä jatkuvasti jotakin ja tekemättömyys saa ihmiset voimaan
pahoin. Tekeminen vie huomion pois ympäröivästä "tylsästä",
aidosta todellisuudesta ja monesti myös pois nykyhetkestä. Tämä todistaa yhteiskuntarakenteen olevan keinotodellisuutta
suosiva, eikä niinkään nykyhetken olevan kelvoton.
-
- Yhteiskuntamme perustuu tuottamiseen ja kulutukseen.
Ihmisten on työnteon lisäksi kulutettava toisten tekemiä tuotteita.
Tämä kulutus taas vaatii tarpeita, jotka luodaan mielikuvilla tuotteiden
elämää parantavasta vaikutuksesta, eli keinotodellisuuden suosittelulla.
Tarpeiden luominen on sitä helpompaa, mitä vähemmän on ilmaisia
nautittavia asioita kaikkien saatavilla, kuten luonto. Niinpä koskemattoman
luonnon puuttuminen lisää tarvetta korvaaville kokemuksille ja sitä
kautta edesauttaa luonnon kulutusta entisestään.
-
- Myös sosiaaliset kontaktit on pitkälti ehdollistettu
tuotanto-kulutuskierteeseen, sillä uusiin ihmisiin ei käytännössä voi
tutustua, eikä vanhoja tuttuja ole helppo tavata, jos ei käy ravintoloissa,
kapakoissa, yökerhoissa, elokuvissa, huvipuistossa tai jos ei harrasta
jotakin, käy töissä tai koulussa. Herkästi saa myös kuulla kunniansa,
jos ei omista nykyaikaisia tavaroita ja pukeutuu epämuodikkaisiin
vaatteisiin. Jos siis irtaannut
tuotanto-kulutuskehästä, olet myös sosiaalisesti syrjäytynyt.
-
- Nykyhetki ja todellisuus koetaan kammottavan tylsäksi,
koska se uhkaa kaikkea "mukavaa" mitä olemme saaneet aikaan ja
lisäksi vieläpä koko yhteiskuntarakennetta. Olemme kuitenkin itse luoneet
tämän todellisuuden, jossa eläminen ilman keinotodellisuuksia on tehty
äärimmäisen vaikeaksi ja epäinhimilliseksi. Alkuperäiskansoissa, "primitiivisissä" kulttuureissa ja muissa yksinkertaisissa
yhteiskuntamuodoissa ei tunneta masennusta, burnouttia eikä
syrjäytymistä.
-
- - 28.10.2004
-
- * Vihreän polun julkaisu: Todellisuuden
tylsyys
|