Saksan kokoinen lajirikas metsäalue soijapelloksi
 
 
Olen nyt reilun viikon ajan seurannut mielenkiinnolla valtamedian uutisia, ylittääkö Greenpeacen paljastus uutiskynnyksen. Ainakaan toistaiseksi silmiini ei ole osunut missään muualla uutista Argentiinassa meneillään olevasta suuresta metsänraivausprojektista, jossa harvinaisen laaja ja lajirikas alue hakataan ja poltetaan maan tasalle. Myös monia alueen alkuperäiskansoja uhkaa tuho.
 
Greenpeacen mukaan Argentiinan lajirikkaista luonnontilaisista metsistä (native forests) on tuhoutunut jo 75% ja joka tunti häviää 20 jalkapallokentän kokoista aluetta lisää. Nyt Argentiina on myynyt Saksan kokoisen alueen yhtiöille, jotka aikovat kasvattaa alueella geenimanipuloitua soijaa. Soijaa tarvitaan mm. eurooppalaisten kovaan pihvinnälkään, eli maatalouseläinten ruokkimiseen. Samaan aikaan ihmiset Argentiinassa näkevät kuitenkin nälkää.
 
Suuri ongelma tilanteen käsittämisessä on varmasti pitkä välimatka: kaukainen metsä tai sen poissaolo ei näy eikä tunnu mitenkään suoranaisesti tänne pohjolaan, joten ongelma ei ole meidän. Jotkut saattavat surra, jos eivät enää saakaan mahonkisia pöytiä tai muita harvinaisia jalopuutuotteita kotinsa komistukseksi, mutta ehkä suomalaiselle kelpaavat paremman puutteessa myös kotimaiset visakoivukalusteet. Pihvin poistaminen ruokavaliosta tai sen syönnin vähentäminen tuntuu varmasti naurettavalta jonkun pienen viherläikän häviämisen takia ja vieläpä toisella puolella maapalloa. Silti juuri tällaiset pienet teot ratkaisevat näiden arvokkaiden metsien kohtalon.
 
Suomalaiselle metsän olemassaolo on itsestäänselvyys, samoin kuin sen hyödyntäminen. Monesti metsäteollisuus mainostaa, miten jokaisen kaadetun puun tilalle istutetaan kolme uutta, mutta kasvaako tästä metsää? Eihän metsää voi istuttaa - puupellon voi. Suosittelenkin jokaiselle lähempää tutustumista metsään, sen todellisen arvon tutkiskelua ja ystävyyden solmimista metsän kanssa. Tällöin saattaa ymmärtää, että jokaisella metsällä on itseisarvo, jota ei voida mitenkään korvata.
 
Voiko rauhoittavampaa paikkaa olla kuin koskematon metsä ilman saasteiden hajuja ja koneiden ääniä? Onko lehtometsässä juhlallisempaa ja kunnioitettavampaa näkyä kuin useita satoja vuosia vanha tammi? Entä metsässä asustavat eläimet? Tietysti nyt puhutaan mielipideasioista. Mutta jokainen metsään hiljentymään päässyt osaa varmasti arvostaa edellä mainittuja asioita, eikä voisi olla tuntematta voimakasta sääliä, jos nämä entistäkin harvinaisemmat luonnon ihmeet vahingoittuisivat - olipa metsä sitten Suomessa tai toisella puolella maapalloa.
 
  -  8.8.2004
 
* Greenpeacen artikkeli: Greenpeace Jaguars on the prowl
 
* Vihreän polun julkaisu: Saksan kokoinen lajirikas metsäalue soijapelloksi

Henrik Varpiala