|
Pähkinäveijarin syysterveiset
Pari kuukautta sitten kirjoitin oravasta,
joka syö miltei päivittäin pähkinöitä kädestä. Nyt loppukesä on
vaihtunut syksyyn ja kurren turkki on värjäytynyt harmahtavaksi. Tämä
veikeä pähkinäveijari on keksinyt myös uusia tapoja ilmoittaa
olemassaolostaan - ja himostaan pähkinöihin. Ellei sitä muuten sattumalta
huomata, alkaa oven takaa kuulua omituista rapinaa ja orava käy
istuskelemassa keittiön ikkunalaudalla sisälle tähystäen: ilmeestä ja
eleistä päätellen tekisi taas mieli pähkinöitä.
Orava on yllättävän ovela otus. Siitä
saa nopeasti myös oivallisen ystävän. Ystävyyden ei sinänsä tarvitse
olla molemminpuolista, vaan oravan puuhien seuraaminen ja sen säikyttelyn
välttäminen on jo ystävyyttä sinänsä - kunnioitusta, joka ei vaadi
vastapalvelusta. Joillakin luontokappaleilla on merkillinen ominaisuus
levittää hyvää mieltä pelkällä olemassaolollaan. Tämä ominaisuus ei
tosin ole mitenkään rajallinen, vaan jokaisesta yksilöstä ja
yksityiskohdasta on löydettävissä hämmästyttäviä ja ihailtavan arvoisia
asioita.
Oravilla on kiireiset ajat meneillään,
sillä ruokaa on piiloteltava varastoon talven varalle ja niinpä näitä
vieteripalloja voikin nähdä pomppimassa sinne tänne milloin missäkin
pusikossa. Vakoilijat on harhautettava eikä mikä tahansa paikka sovi ruoan
talletukseen. Myös lämpöeristystä tarvitaan talvipesän pehmikkeeksi,
joten ei kannata ihmetellä jos rakennusten villaeristeisiin ilmestyy aukkoja.
Pienen oravan matkaan mahtuu kerralla yllättävän suuri tuppo. Yleensä ne
pupeltavat käpälillään hampaiden ja poskilihasten ripeällä
säestyksellä ison pallon, joka pysyy hyvin kasassa kovassakin vauhdissa.
Talvi on siis tulossa ja luonto
valmistautuu useamman kuukauden lepoon. Lehdet ovat pudonneet, hyönteiset ja
monet eläimet menneet talviunille, mutta mitä tekee ihminen? Käännämme
katkaisimesta valaistuksen ja lämmityksen päälle, jonka jälkeen jatkamme
aherrusta ja ähellystä entiseen malliin. Luonnollista ainoastaan ihmisten
mielestä.
Yhä enemmän työntekoa sullotaan
sinnekin, missä sitä ei vielä ole, eli vapaa-ajalle ja pyhäpäiville.
Kaupat ovat yhä pitempään auki ja usein myös viikon jokaisena päivänä.
Saksassa työntekijöitä on pakotettu irtisanomisuhalla tekemään pitempiä
työpäiviä samalla palkalla. Orjatyöhön verrattavilla vapaakauppa-alueilla
työpäivät venyvät 16-tuntisiksi ja palkalla saa hädin tuskin seuraavan
päivän aterian. Näiden alueiden tehtaissa tuotetaan suuri määrä meidän
päivittäisistä kulutustuotteistamme, kuten vaatteita, elektroniikkaa,
kalusteita ja sekalaista rihkamaa.
Kukaan ei kuitenkaan kyseenalaista
taukoamattoman työntekomme motiiveja ja päämääriä, vaikka tietääkseni
meillä ei olisi kiire missään muussa asiassa kuin ympäristötuhojen
estämisessä, johon ei kuitenkaan kiireen keskellä kiinnitetä huomiota kuin
muodollisesti. Säntäilemme sokeasti korkeimman opitun hyveen perässä -
työnteon. Ratkaisevaa on ainoastaan työn kuuliainen tekeminen, ei niinkään
mitä tekee ja mitä siitä seuraa.
Oravilla ei ole muuta kuin itse rakentamansa pesä,
toiset oravat, ympäröivä luonto jossa liikkua ja josta hakea syötävää.
Mikä on ihmisen saanut monimutkaistamaan tämän yksinkertaisen ja toimivan
mallin? Seurauksena on ollut sotia, kateutta, nälkää, ympäristöongelmia,
syrjäytymistä, kurjuutta.
Ensi kerralla kun näet oravan, kerro Henkalta
terveisiä.
- 14.10.2004
* Kuvia kyseisestä oravasta Kuvia
-sivulla
|
