|
Oravalle pähkinöitä
Olin vierailulla paikassa, jossa orava on
tullut niin kesyksi, että se uskaltaa syödä kädestä. En tiedä voiko
tätä pitää sensaatiomaisena uutisena tai onko asia edes mitenkään kovin
eriskummallinen, mutta tapaus on nykyihmisen kannalta tärkeä.
Kuten mm. Donald Broady toteaa kirjassaan
"Piilo-opetussuunnitelma", ihmiset oppivat monin tavoin jo hyvin
varhain olemaan välinpitämättömiä omaa sekä muiden toimintaa kohtaan ja omaksumaan
valtavirran sanelemat käytännöt ilman kyseenalaistamista. Tämä
omaksuminen tapahtuu pitkälti päiväkodeissa, kouluissa, työpaikalla ja
ylipäätään kaikkialla
yhteiskunnan heijastamana jokapäiväisessä arjessa. Kouluissa tehdään
hyvin selväksi, että vaikka ei varsinaista loogista syytä olisikaan,
on kaikki annetut tehtävät suoritettava juuri niin kuin on käsketty.
Kouluista opitulla tiedolla ei niinkään ole merkittävää hyötyä, vaan
niistä käteen jäävällä paperilla eli todistuksella. Hyvin harva kiinnostuu oikeasti
itse
opetuksen aiheesta, mutta monet kiinnostuvat saamaan hyvän arvosanan
mahdollisimman helpolla. Koulusta tuleekin vain väline oman arvostuksensa
kohottamiseen työmarkkinoilla.
Armeijaa taas kutsutaan "miesten
kouluksi", jossa "pojista tehdään miehiä". Siellä ei muuta opetetakaan kuin
noudattamaan käskyjä, olivatpa ne sitten turhia tai järjen vastaisia -
onhan tarkoituksena saada ihmiset tappamaan. Niinpä armeijakin on vain
suorittamista ja ainoa mihin siellä kouluttaudutaan tottelemisen lisäksi, on työnteon
välttämisen maksimointi eli mahdollisimman vähällä pääseminen.
Työelämässä homma jatkuu, tosin ehkä hieman lievempänä. Ulkopuolelta tulevat vaatimukset työn tahdista, rytmityksestä, työvälineistä
ja olosuhteista tekevät työstä monesti
kaikkea muuta kuin miellyttävää. Tämän seurauksena harvat välittävät tehdä työtään huolellisesti
tai panostaa työn laatuun. Näin työstäkin tulee vain astinlauta
johonkin, eli palkan ansaitsemiseen ja työn todelliset vaikutukset tai sen
merkitys jätetään täysin huomiotta. Työstä saadulla palkalla paikataan
tylsän työn aiheuttamaa turhautumista, eli ostetaan joitakin huvituksia
vapaa-ajan ratoksi, jotka joku muu on tylsän työnsä aikana valmistanut. Näin
elämästä tulee monille vain välinpitämätöntä työn suorittamista,
vapaa-ajan ja eläkkeelle pääsemisen odottelua sekä vapaa-ajan päättymisen pelkäämistä - tätä siis
todellakin kutsumme elämäksi.
Onko siis mikään ihme, ettei ihmisellä
monestikaan ole kaikessa turtuneisuudessaan enää aikaa, voimia eikä
herkkyyttä luonnon ihmeellisyyksien tutkiskeluun ja niiden kunnioittamiseen?
Miten ihmeellinen tuo pieni orava olikaan! Vaikka se olikin jo pitemmän aikaa
tottunut päivittäin syömään pähkinöitä kädestä, oli se silti vielä
hyvin varuillaan. Ilmeisesti se myös vierasti sille vielä tuntematonta
ihmistä, sillä seuraavana päivänä luottamus muodostui helpommin.
Pitkään tämä pieni veijari kierteli ja kaarteli, pysähtyen välillä
tarkkailemaan ympäristöään ja ihmistä joka tarjosi pähkinöitä.
Vähitellen se kuitenkin lähestyi ilmaa nuuhkien ja tarkkaavuuden
hetkeäkään hellittämättä. Viimein orava pääsi pähkinöidentäyteisen
käden luo ja astui varovasti epäröiden etukäpälällään kämmenen päälle.
Se kurkotti suuhunsa pähkinän, siirtyi käden päältä pois ja livahti
metrin päähän mutustelemaan saalistaan.
Vikkelästi maapähkinän kuori
lensi ilmaan ja itse pähkinä hävisi oravan poskiin parissa sekunnissa.
Kurre osoitti selvää tyytyväisyyttä saamastaan välipalasta ja lähestyi
uudelleen puolta nopeammin ja varmemmin. Muutaman pähkinän jälkeen olimme
jo miltei parhaat toverukset. Sen kynnet eivät enää olleet esillä kun se
nojautui kämmentä vasten, vaan nyt tuntui enää pienen pehmeän ja viileän
käpälän hento kosketus. Orava ei myöskään enää mennyt kauemmas
syömään, vaan jäi kurkotusetäisyydelle muutaman sentin päähän
kämmenestä. Kun pähkinät olivat loppuneet, se puikkelehti iloisesti
hypähdellen läheiseen mäntyyn ja meni linnunpöntön päälle juhlalliseen
asentoon
istuskelemaan.
Kokemus oli yksi vahvimmista, mitä luonnon
kanssa olen kokenut. Tämä pienen eläimen osoittama luottamus oli kerrassaan
liikuttavaa, sillä olisinhan voinut milloin tahansa kaapata sen häkkiin tai
saalistaa ruoaksi - valitettavan monet eläinten ja ihmisten väliset
luottamukselliset lähestymiset päättyvät huonosti. Nyt minulla oli
kuitenkin mahdollisuus osoittaa luonnolle, että luonnon eläimet voivat olla
myös ystäviä ihmisten kanssa ja ihmiset voivat olla ystäviä eläinten
kanssa. Pisara meressä, mutta sitähän meri juuri on: suuri määrä
pisaroita.
- 2.8.2004
* Kuvia kyseisestä oravasta Kuvia
-sivulla
* Lue aiheesta kirja: Donald
Broady: "Piilo-opetussuunnitelma"
|
