Oravalle pähkinöitä
 
 
Olin vierailulla paikassa, jossa orava on tullut niin kesyksi, että se uskaltaa syödä kädestä. En tiedä voiko tätä pitää sensaatiomaisena uutisena tai onko asia edes mitenkään kovin eriskummallinen, mutta tapaus on nykyihmisen kannalta tärkeä.
 
Kuten mm. Donald Broady toteaa kirjassaan "Piilo-opetussuunnitelma", ihmiset oppivat monin tavoin jo hyvin varhain olemaan välinpitämättömiä omaa sekä muiden toimintaa kohtaan ja omaksumaan valtavirran sanelemat käytännöt ilman kyseenalaistamista. Tämä omaksuminen tapahtuu pitkälti päiväkodeissa, kouluissa, työpaikalla ja ylipäätään kaikkialla yhteiskunnan heijastamana jokapäiväisessä arjessa. Kouluissa tehdään hyvin selväksi, että vaikka ei varsinaista loogista syytä olisikaan, on kaikki annetut tehtävät suoritettava juuri niin kuin on käsketty. Kouluista opitulla tiedolla ei niinkään ole merkittävää hyötyä, vaan niistä käteen jäävällä paperilla eli todistuksella. Hyvin harva kiinnostuu oikeasti itse opetuksen aiheesta, mutta monet kiinnostuvat saamaan hyvän arvosanan mahdollisimman helpolla. Koulusta tuleekin vain väline oman arvostuksensa kohottamiseen työmarkkinoilla.
 
Armeijaa taas kutsutaan "miesten kouluksi", jossa "pojista tehdään miehiä". Siellä ei muuta opetetakaan kuin noudattamaan käskyjä, olivatpa ne sitten turhia tai järjen vastaisia - onhan tarkoituksena saada ihmiset tappamaan. Niinpä armeijakin on vain suorittamista ja ainoa mihin siellä kouluttaudutaan tottelemisen lisäksi, on työnteon välttämisen maksimointi eli mahdollisimman vähällä pääseminen. Työelämässä homma jatkuu, tosin ehkä hieman lievempänä. Ulkopuolelta tulevat vaatimukset työn tahdista, rytmityksestä, työvälineistä ja olosuhteista tekevät työstä monesti kaikkea muuta kuin miellyttävää. Tämän seurauksena harvat välittävät tehdä työtään huolellisesti tai panostaa työn laatuun. Näin työstäkin tulee vain astinlauta johonkin, eli palkan ansaitsemiseen ja työn todelliset vaikutukset tai sen merkitys jätetään täysin huomiotta. Työstä saadulla palkalla paikataan tylsän työn aiheuttamaa turhautumista, eli ostetaan joitakin huvituksia vapaa-ajan ratoksi, jotka joku muu on tylsän työnsä aikana valmistanut. Näin elämästä tulee monille vain välinpitämätöntä työn suorittamista, vapaa-ajan ja eläkkeelle pääsemisen odottelua sekä vapaa-ajan päättymisen pelkäämistä - tätä siis todellakin kutsumme elämäksi.
 
Onko siis mikään ihme, ettei ihmisellä monestikaan ole kaikessa turtuneisuudessaan enää aikaa, voimia eikä herkkyyttä luonnon ihmeellisyyksien tutkiskeluun ja niiden kunnioittamiseen? Miten ihmeellinen tuo pieni orava olikaan! Vaikka se olikin jo pitemmän aikaa tottunut päivittäin syömään pähkinöitä kädestä, oli se silti vielä hyvin varuillaan. Ilmeisesti se myös vierasti sille vielä tuntematonta ihmistä, sillä seuraavana päivänä luottamus muodostui helpommin. Pitkään tämä pieni veijari kierteli ja kaarteli, pysähtyen välillä tarkkailemaan ympäristöään ja ihmistä joka tarjosi pähkinöitä. Vähitellen se kuitenkin lähestyi ilmaa nuuhkien ja tarkkaavuuden hetkeäkään hellittämättä. Viimein orava pääsi pähkinöidentäyteisen käden luo ja astui varovasti epäröiden etukäpälällään kämmenen päälle. Se kurkotti suuhunsa pähkinän, siirtyi käden päältä pois ja livahti metrin päähän mutustelemaan saalistaan.
 
Vikkelästi maapähkinän kuori lensi ilmaan ja itse pähkinä hävisi oravan poskiin parissa sekunnissa. Kurre osoitti selvää tyytyväisyyttä saamastaan välipalasta ja lähestyi uudelleen puolta nopeammin ja varmemmin. Muutaman pähkinän jälkeen olimme jo miltei parhaat toverukset. Sen kynnet eivät enää olleet esillä kun se nojautui kämmentä vasten, vaan nyt tuntui enää pienen pehmeän ja viileän käpälän hento kosketus. Orava ei myöskään enää mennyt kauemmas syömään, vaan jäi kurkotusetäisyydelle muutaman sentin päähän kämmenestä. Kun pähkinät olivat loppuneet, se puikkelehti iloisesti hypähdellen läheiseen mäntyyn ja meni linnunpöntön päälle juhlalliseen asentoon istuskelemaan.
 
Kokemus oli yksi vahvimmista, mitä luonnon kanssa olen kokenut. Tämä pienen eläimen osoittama luottamus oli kerrassaan liikuttavaa, sillä olisinhan voinut milloin tahansa kaapata sen häkkiin tai saalistaa ruoaksi - valitettavan monet eläinten ja ihmisten väliset luottamukselliset lähestymiset päättyvät huonosti. Nyt minulla oli kuitenkin mahdollisuus osoittaa luonnolle, että luonnon eläimet voivat olla myös ystäviä ihmisten kanssa ja ihmiset voivat olla ystäviä eläinten kanssa. Pisara meressä, mutta sitähän meri juuri on: suuri määrä pisaroita.
 
  -  2.8.2004
 
* Kuvia kyseisestä oravasta Kuvia -sivulla
 
* Lue aiheesta kirja: Donald Broady: "Piilo-opetussuunnitelma"
 
* Vihreän polun julkaisu: Oravalle pähkinöitä

Henrik Varpiala