Morfinen kenttä – mahdollisuus vaikuttaa
 
 
Luin Rupert Sheldraken kirjan "The Presence of The Past", joka käsittelee teoriaa morfisesta resonanssista. Kyseinen teoria haastaa syvälle juurtuneet käsitykset evoluutiosta, perinnöllisyydestä, käyttäytymisestä, oppimisesta ja nykytieteestä yleensä. Teoria ei aseta kaikkia tieteen saavutuksia kyseenalaiseksi, vaan pyrkii antamaan loogisemman selityksen vanhoille oletuksille, joita ei ole kyetty todistamaan.
 
Teoria olettaa, että on olemassa "morfisia kenttiä". Niihin toisaalta tallentuu eliöiden käyttäytymiseen ja fyysiseen muotoon liittyvä tieto, mutta kentät myös vaikuttavat resonanssin tavoin näiden ominaisuuksien esiintymiseen. Toisin sanoen morfiset kentät toimivat kollektiivisena muistina ja tietopankkina, joihin tallentuvat niin hyvät kuin huonotkin luontoäidin kokeilut. Mitä enemmän jokin muoto tai toimintatapa toistuu luonnossa, sitä voimakkaampi jälki siitä jää morfisiin kenttiin ja siten kyseisen muodon tai tavan esiintymisen todennäköisyys tulevaisuudessakin kasvaa. Näitä kenttiä on monia eri tasoisia, mutta voimakkaimmin yksittäiseen eliöön vaikuttaa sen edustaman lajin morfinen kenttä. Tällöin esimerkiksi simpanssit kasvavat toistensa näköisiksi ja käyttäytyvät useimmiten simpansseille ominaisella tavalla. Lisäksi on olemassa yksilön oma henkilökohtainen kenttä ja esimerkiksi kulttuurisia kenttiä, kuten suomalaisten morfinen kenttä.
 
Sheldrake ei ole toki unohtanut geenejä, mutta hän toteaa niiden olevan enemmänkin televisiovastaanottimen osien kaltaisia: ne mahdollistavat virittäytymisen tietylle taajuudelle, mutta television osat eivät milloinkaan voi tuottaa sitä ohjelmaa, joka televisiosta näkyy. Kyse on vain näkyvän kuvan selkeydestä ja eri kanavista. Yksi ratkaisematon mysteeri geenien ja DNA:n kohdalla onkin, miten silmässä oleva solu osaa aktivoida kaikista solumahdollisuuksista juuri silmään sopivan muodon eikä se kasvakaan vaikkapa varpaan soluksi? Tätä tiede ei kykene selittämään. Sama pätee myös esimerkiksi lumihiutaleisiin: kaikki lumihiutaleet ovat erilaisia, mutta miksi niiden kiteet ovat aina muodoltaan symmetrisiä? Helposti voisi luulla, että kuusisakaraisessa lumikiteessä esiintyisi monia erilaisia sakaroita, mutta sakarat ovat aina kaikki samanlaisia.
 
Tieteestäkin löytyy toki todiste kahden kappaleen yhteydestä ilman ajan ja fyysisen maailman rajoituksia – kvanttifysiikasta. Kaksi alkeishiukkasta, jotka ovat tiiviisti olleet toistensa läheisyydessä, säilyttävät yhteyden toisiinsa fyysisen eroamisen jälkeenkin. Jos nämä kaksi hiukkasta saatetaan erilleen vaikkapa valovuosien päähän toisistaan, saa toisen hiukkasen kulkusuunnan muutos aikaan täsmälleen samanlaisen muutoksen toisenkin hiukkasen kulkusuunnassa välittömästi, ilman minkäänlaista viivettä. Loogisesti fysiikka olettaisi viiveen olevan vähintään valon kulkemiseen kuluva aika vastaavalla matkalla, mutta tieteelliset kokeet todistavat asian olevan toisin. Tämä voisi myös selittyä morfisella resonanssilla.
 
Hyvä käytännön esimerkki morfisesta resonanssista on hiirien koulutus monimutkaisessa labyrintissä. Niitä opetettiin suoriutumaan erilaisista tehtävistä kannustavien palkintojen avulla. Sama koe toteutettiin jonkin ajan kuluttua toisessa maanosassa ja hiirten havaittiin oppivan huomattavasti nopeammin kuin alkuperäisessä kokeessa, vaikka olosuhteet olivat identtiset. Useiden vuosien kuluttua koe uusittiin jälleen uudessa laboratoriossa ja hiiret oppivat entistäkin nopeammin – aivan kuin ne olisivat olleet synnynnäisesti koulutettuja. Hiirillä ei kuitenkaan ollut muuta yhteistä kuin rotu. Vastaavia esimerkkejä on tilastoitu lukuisia.
 
Mielenkiintoisinta on kuitenkin soveltaa morfista resonanssia ihmisiin. Se toisaalta selittää miksi jotkut tavat voivat olla niin syvälle juurtuneita, mutta toisaalta se antaa suuren toivon yksilön vaikutusmahdollisuuksiin maailmassa. Pelkästään tiettyjen asioiden tekeminen ja ajatteleminen vaikuttaa morfisen resonanssin välityksellä kaikkiin maailman ihmisiin, vaikka asuisitkin täysin eristyksissä ilman minkäänlaista kontaktia muihin ihmisiin. Mitä enemmän panostat vaikkapa roskien lajitteluun sitä enemmän se alkaa yleistyä myös globaalisti. Tietysti asioista keskusteleminenkin edesauttaa uusien tapojen omaksumista, mutta se ei ole välttämätöntä asioihin vaikuttamiseksi.
 
Loppujen lopuksi ei ole niinkään väliä onko Sheldraken teoria oikeassa vai ei, sillä jos ihmiset olettaisivat heidän käyttäytymisensä ja ajattelunsa vaikuttavan koko maailmaan, olisi ihmisillä paljon vähemmän haitallisia ominaisuuksia. Jos taas ihmiset jatkavat toimintaansa uskoen yksilön vaikutuksen häviävän massan voimaan, ei maailmassa mikään muutu. Nämä seikat ovat selkeitä ilman teorioitakin. Tärkeintä on kuitenkin toimia tavalla, joka itsestä tuntuu oikealta ja sopivalta.
 
  -  3.1.2005
 
* Aiheeseen liittyvä kirja: Rupert Sheldrake: "The Presence of The Past"
 
* Vihreän polun julkaisu: Morfinen kenttä – mahdollisuus vaikuttaa

Henrik Varpiala