Maaseudun autuudessa
 
 
Kun muuttaa kaupungista pariksi viikoksi pieneen kylään maaseudulle, alkaa mieli kummasti rauhoittua - mutta miksi ihmeessä?
 
Tärkeät asiat eivät monestikaan saa niille kuuluvaa arvostusta, ennen kuin ne lakkaavat olemasta tai vähintäänkin uhkaavat lakata olemasta. Klassisia esimerkkejä ovat terveys ja koskematon luonto. Kun avarakatseinen kaupunkilainen vetäytyy pitemmäksi aikaa maalle, alkaa tällaisia arvonnousuja pulpahdella kuin sieniä sateella. Kaikki yksityiskohdat eivät välttämättä vaikuta ensi alkuun kovinkaan merkityksellisiltä, mutta shokkipaluu kaupungin vilskeeseen paljastaa mitättömyyksienkin todellisen arvon.
 
Tarkastellaan vaikkapa yleismaiseman värikkyyden merkitystä. Maaseudulla silmä lepää kohtuullisen luonnollisessa ja avarassa värimaailmassa nurmikoiden, heinikoiden, hiekkateiden, kukkaniittyjen ja metsien keskellä. Kaupungissa näkökenttää pommittavat tiuhaan istutetut liikennemerkit, liikennevalot, "lukemattomat" mainokset, mainosikkunat, värikkäät autot. Oma merkityksensä on myös kaikkialle levittäytyvällä asfaltilla, harmaalla jalankulkulaatoituksella sekä muilla harmailla metallitolpilla ja muuntajalaatikoilla. Samoin merkittävä maisemallinen vaikutin ovat korkealle ulottuvat laatikkomaiset ankeat kerrostalot, jotka rajoittavat havaintokenttää huomattavasti. Tässä sekametelissä rämpiessä ei välttämättä huomaa stressaantuvansa juuri näistä yksityiskohtien summista, mutta niiden poissaolo saattaa mielen kummasti euforiseen rauhaan.
 
Tietysti mielen rauhoittumiseen maaseudulla vaikuttavat monet muutkin asiat. Yksi oleellisimmista on kaikenlaisten luonnottomien äänien selkeä vähäisyys ja erityisesti liikenteen melun hiljentyminen. Kun taas luonnottomien äänien mylvintä on poistettu, paljastuu niiden alta monia luonnollisia ääniä, kuten lintujen laulua, tuulen huminaa, veden solinaa ja joskus voi kuulla jopa oman hengityksensä. Öisin on jo kokemus sinänsä käydä kuuntelemassa maaseudun syvää hiljaisuutta. Silloin kaupunkilaisen ajatuksiin herää mielikuva kauneimmasta mahdollisesta äänestä: äänettömyys.
 
Maaseudun yössä pimeyskin saa uuden merkityksen. Vaikka kovasti touhotetaan valon määrän merkityksestä, en voi allekirjoittaa sitä kuin luonnollisen valon osalta. Keinovalot eivät ole ihmisen paras ystävä - niiden puute voi kylläkin sitä olla. Joissakin maalaiskylissä ei pidetä katuvaloja päällä enää kello 23:n jälkeen, jolloin pimeys laskeutuu kaikkialle. Käytännössä keskiyön jälkeen valoja ei ole enää yhtään missään, sillä harvat harrastavat minkäänlaisia yöulkovaloja. Silti ulkona ei ole säkkipimeää, koska kuu valaisee aina jonkin verran ja usein sen valossa näkee kävelläkin aivan loistavasti. Kyllä luonnollisessa pimeydessäkin silmä ja mieli lepäävät, varsinkin kun on vieläpä aivan hiljaista. Suosittelen kaamosmasennukseen varauksetta.
 
Kerrostalon vaihtuminen omakotitaloon on myös jo kokemus sinänsä. Alkuhämmästyksenä omakotitalossa on kaikenlaisten häiriöiden puuttuminen ja etenkin jälleen syvä hiljaisuus. Menee pitemmän aikaa, ennen kuin raaskii tehdä muutakin kuin vain nauttia äänettömyyden harvinaisesta herkusta. Kerrostalon ilmanvaihdosta tulevat huminat ja matalat jylinät, pattereiden äänekäs kohina, naapureiden remontit, huutavat lapset ja aikuiset, musiikkisoittimilla harjoittelu, television ja radion möykät, viikonloppuiset bileet, liikenteen ja pihanhoidon aiheuttama melu. Nämä kun "riistetään" kertaheitolla, jää jäljelle vain ihmetys hiljaisuuden syvyyksien uusista sfääreistä. Myös tieto siitä, ettei minkäänlainen häiriö ole tässä rauhassa todennäköinen, saa rauhankin kohoamaan toiseen potenssiin.
 
Maaseudun ihmiset ovat monesti kaupunkilaisveljiään paremmalla tuulella ja päivittäisiä asioita hoitaessa oppii jopa tuntemaan ihmisiä. Naapuritkin saattavat joskus tervehtiä ohimennen. Kaupungissa ihmisiä on paljon ja kaikki ovat kiireisiä. Kiireisyys ja tilan puute on tarttuvaa, mutta vähintään yhtä tarttuvaa on myös maaseudun rauhallisuus ja tilan avaruus.
 
Maalaiskylissä luontoa on muuallakin kuin puistoissa ja ulkoilualueilla - itse asiassa puistot ja ulkoilualueet puuttuvat lähes kokonaan. Miksipä niitä tarvittaisiinkaan, kun koko kylä on yhtä ulkoilualuetta? Metsissä kulkevat polutkin ovat paljon miellyttävämpiä kuin halvan kaupunkilaiskopion loppuun kolutut ja kaikkialle mutkittelevat tallaukset.
 
Parhaimmassa tapauksessa maaseudulla leijuvat pelkästään ilman raikkaus, puhdas metsä ja muut luonnolliset tuoksut. Harvemmin maalla tulee ikävöityä jatkuvaa tupakansavua, sakeaa hiekkapölyä, voimakkaita parfyymeja, pakokaasuja ja muita saasteita.
 
Kaikki aistit pääsevät siis maaseudulla rauhoittumaan ja jatkuvan informaatioryöpyn hiljennyttyä alkaa erottaa ympäriltään tärkeitäkin asioita. Kun taukoamaton hälinä poistuu, jää enemmän energiaa kohdistettavaksi oikeasti mielenkiintoisiin asioihin. Kaikesta tästä herääkin kysymys: Miksi tämä kaupunkien suunnaton vaivannäkö elämänlaadun huonontamiseksi?
 
  -  11.2.2005
 
* Vihreän polun julkaisu: Maaseudun autuudessa

Henrik Varpiala