"Luonnollisuuden" sudenkuopat
 
 
Helpoin tapa oikeuttaa jokin asia ja vapautua samalla vastuusta, on todeta asia "luonnolliseksi". Harva pohtii syvällisemmin mitä luonnollisuus oikeastaan käsitteenä merkitsee ja toisaalta sen määritelmästä voidaankin varmasti kiistellä loputtomasti. Ääritapauksena joku voisi todeta kaiken luonnolliseksi mitä maailmassa tapahtuu, sillä eiväthän luonnon lait salli muuta kuin "luonnollisia" tapahtumia. Jos jokin tapaus toimisi luonnon lakeja vastaan, olisi se silti luonnollinen tapahtuma, sillä sen kuitenkin oli mahdollista tapahtua. Tapaus vain osoittaisi tietomme luonnon laeista puutteellisiksi. Yleensä kuitenkin tarkoitamme luonnollisuudella jotain aivan muuta.
 
Usein ihmiset vertaavat itseään muihin eläinkunnan olioihin. He toteavat olevansa samanlaisia ja siten myös luonnollisia, mikä tietysti pitää osittain paikkaansa. Vertaamisen ei silti tarvitse merkitä tilanteen ennallaan jatkumista vain sillä toteamuksella, että "me nyt vain olemme tällaisia". Jo pelkästään tuo toteamus, että olemme tietynlaisia, kertoo itsessään meidän ymmärtävän oman toimintamme lähtökohdat ja sen seuraukset - näin ei ole millään toisella eläimellä, varsinkaan samassa mittakaavassa. En voi todeta itseäni pahaksi, ennen kuin tiedän mitä pahuus on, millä tavalla se minussa ilmenee ja miten voisin olla ei-paha eli hyvä. Ihmisellä on kuitenkin aina olemassa valinnan mahdollisuus, paljon useammin kuin hän haluaa uskoakaan.
 
On turhankin helppo todeta "luonnolliseksi" vallantavoittelu, toisten alistaminen, eläinten tappaminen ruoaksi ja hierarkiarakenteet, vaikkapa seuraamalla susilaumaa tai lintuparvea. Kuitenkaan ihmiselle ei katsota olevan luonnollista kävellä nelinkontin, lennellä huolettomana taivaalla, ulvoa täysikuun aikaan tai painaa alle 100 grammaa. Tai miksi emme elä luonnon keskellä ja harjoita yksinkertaista elämää, kuten sudet ja linnut tekevät? Entä miksi emme ota opiksemme muurahaisten ja mehiläisten yhteistyöhengestä? Missä menee siis vertauksen raja - voidaanko yhtäläisyysmerkkejä vetää ihmisen ja eläimen ominaisuuksien välille ilman enempää suhteuttamista? Toisaalta ne jotka pitävät ihmistä luomakunnan kruununa ja siis eläimistä erillisenä eliittinä, oikeuttavat omat julmuutensa ihmisen "luonnollisella" ylivaltasuhteella luontoa kohtaan.
 
Jos olisimme 200 vuotta sitten tehneet gallupin keskivertokansalaiselle siitä, mikä on luonnollista, tuskin olisivat kännykät, tietokoneet Internetteineen, televisiot satelliittiyhteyksineen tai avaruusraketit saaneet kovinkaan suurta kannatusta - pikemminkin vain makeata naurua. Ihminen onkin taipuvainen löytämään haluamansa selityksen mihin tahansa ja mistä tahansa. Silti pidämme itseämme eläinkunnan kuninkaana, jonka viisaus on verraton muihin lajeihin nähden, vaikka todellisuudessa olemme monesti eläimiä hölmömpiä. Eläimet toimivat niiden omaksuman käsityskyvyn piirissä, mutta ihmiset paljon tuntemaansa maksimikapasiteettiaan alemmalla tasolla. Jos taas ihminen myöntää olevansa hölmömpi kuin voisi olla, on kyseessä jälleen ainoastaan haluttomuus muuttaa omaa toimintaansa.
 
Ihmiset tajuavat kyllä vallan mainiosti toisille aiheutetun tuskan merkityksen, luonnolle aiheuttamansa haitat ja ylikansoituksen tuomat ongelmat, mutta nämä seikat sivuutetaan ja kielletään yksilöllisten etujen nimissä. Kieltämättä luonnossa tapahtuu esimerkiksi populaatioiden paisumista aina mahdollisuuden salliessa, mutta eikö ihmisen olisi viisaampaa toimia niin kuin ihminen toimii ja ratkaista ongelma ennen kriisiä - etenkin kun se on selvästi havaittu ja tiedostettu? Yleensä luonnollisuudella tarkoitetaankin vain yleisesti esiintyvää käyttäytymismallia, jota kutsutaan myös "normaaliksi", mutta itse luonnon kanssa sillä ei useinkaan ole mitään tekemistä. "Luonnollisuus" kuulostaa paremmalta ja siihen sisältyy valtavien luonnonvoimien kyseenalaistamattomissa oleva auktoriteetti, johon ei voi muuta kuin alistua.
 
"Normaali" on yhtä lailla harhaanjohtava käsite, sillä pidetään "normaalina" tavoitella omaa etua toisten kustannuksella, kuluttaa paljon enemmän kuin tarvitsee, haaskata energiaa, riistää luontoa, ja kaikki tämä vain kiihtyvän talouskasvun säilyttämiseksi. Ympäristöaktivistit leimataan päästään seonneiksi kiihkomielisiksi luonnonoikuiksi ja marginaaliryhmiksi, jotka vain kateudessaan ja piruuttaan haluavat sabotoida tämän hyväntahtoisen yhteiskuntamallin toimintaa. Harva kuitenkaan haluaa saada tätä erilaisuuden leimaa otsalleen ja tulla syrjityksi vähemmistöksi. Mieluummin ollaan "normaaleja", vaikka kyseessä on vain lapsellisen hutera ja alati muuttuva käsite, jolla ei ole todellisuuspohjaa kuin ihmisten kuvitelmissa.
 
  -  16.8.2004
 
* Vihreän polun julkaisu: "Luonnollisuuden" sudenkuopat

Henrik Varpiala