Kuluttaminen kuluttaa
 
 
Kaikkialta ryöppyää suoria ja epäsuoria viestejä, että pitäisi kuluttaa entistäkin enemmän. Yhteiskunnan johtajiltakin saattaa kuulla kehotuksia jopa lapsien tehtailuun, jotta saataisiin lisää "kuluttajia". Tietysti lapsista kasvaa myös hyödyllisiä kulutustuotteiden tuottajia, mutta ennen kaikkea tarvitaan lisää kuluttajia.
 
Miksi sitten pitäisi kuluttaa? Kuluttaminenhan aiheuttaa kulumista ja kun tarpeeksi jokin kuluu, niin se aikanaan loppuu. "Kuluttaminen" tarkoittaakin käytännössä aina myös planeettamme kuluttamista. Lisäksi kulutuksessa kuluvat myös ihmiset, jotka joutuvat uhraamaan suurimman osan elämästään sekä kulutustuotteiden tuottamiseen että niiden kuluttamiseen. Kuluttamalla kuluttajia lisätään kulutusta entisestään. Ihmisten kuluminen lisää terveyspalvelujen ja ennen kaikkea psyykelääkkeiden kulutusta. Lisäksi raskas työ vaatii raskaat huvit, joten myös viihteen kulutus lisääntyy.
 
Saavutetaanko tällä suurenmoisella kulutuksella sitten oikeasti jotain hyötyä? Kulutuksen näennäisesti mielekkäät puolet tulevat esille vain niin kauan kuin itse kuluttaminen on käynnissä, jolloin se vangitsee huomion ja kuluttaa sekä työ- että vapaa-ajan. Siksi kulutusprosessi toisaalta pysyy käynnissä ja toisaalta siksi sen sanotaan olevan välttämätöntä pysyä käynnissä. Ilman taukoamatonta kuluttamista ihmiset voisivat kohdata sen tyhjiön, jonka kulutus nyt vaivoin peittää alleen. Samalla olisi viimeinkin aikaa elämän mielekkäille asioille, joille nykyisessä kiireessä ei ole riittävästi aikaa.
 
Jos jokin tuote säilyttäisi viehättävyytensä useita vuosia, sen valmistus jouduttaisiin lopettamaan, koska itse kulutus uhkaisi taantua. Eräs kuluttamisen moottoreista onkin se, ettei yksikään tuote voi täyttää ihmisen sisäistä tyhjiötä kovinkaan pitkäksi aikaa, jolloin joudutaan aina hankkimaan uutta ja enemmän. Kulutus ylläpitääkin itseään yksinkertaisella nautinnon ja tuskan vuorottelulla. Tästä vuorottelusta valtaosa ei kuitenkaan ole nautintoa, sillä kiivaan kulutuksen saldo jää selvästi pakkaselle luonnon ja väestön kasvavan pahoinvoinnin seurauksena.
 
Kulutuksen ihannointi näkyy myös tuotteiden laadussa. Kertakäyttöisyyttä suositaan sellaisissakin tuotteissa, joiden pitäisi olla kestäviä, kuten kännykät, huonekalut, autot, kodinkoneet, vaatteet - itse asiassa on todella vaikea keksiä tuotteita, jotka olisivat tulleet viime vuosina kestävämmiksi. Ostohinta on saattanut laskea reippaasti, mutta todelliset kulut ovat lopulta moninkertaiset, kun tuotteet rikkoutuvat nopeammin. Puhumattakaan lisääntyvistä ympäristön ja mielenterveyden kuormituksista ja niiden todellisista kustannuksista, eikä kaikkea voida edes rahassa mitata.
 
Onhan aivan päivänselvää, että kasvava kuluttaminen rajallisista resursseista alati lisääntyvällä ihmisjoukolla aiheuttaa lopulta loppuun kulumisen - sekä ihmisten itsensä että ympäristön. Silti kiirehdimme yksissä tuumin yhä kiihtyvämmällä vauhdilla lopulliseen käännekohtaan, jonka jälkeen ei voida enää kuluttaa, koska on jo kulutettu liikaa, eikä turmeltunut elinympäristömme tuotakaan enää edes riittävästi ravintoa. Ennen tämän pisteen saavuttamista ihmisten tyytyväisyys jakaantuu maailmassa entistäkin epätasaisemmin ja entistä harvemmille sekä samalla eriarvoisuuden kuilu syvenee.
 
Jos siis kulutus laantuu joka tapauksessa pakon sanelemana joskus ja jos jo nykyisellä tahdilla aiheutetaan selvästi haittaa sekä itselle että toisille, miksi jatkaa tällaista kuluttamista? Kulutuksen loputtua jää jäljelle nykyihmiselle ongelmallinen ylimääräisen ajan dilemma, jonka ratkaiseminen ilmeisestikin halutaan siirtää mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen ja aina vain seuraavalle sukupolvelle. Valitettavasti kulutuksen päätepysäkille pakotettu sukupolvi on jo syntynyt - pidettiin sitä sitten hapatuksena tai ei.
 
  -  2.8.2005
 
* Vihreän polun julkaisu: Kuluttaminen kuluttaa

Henrik Varpiala