- Elämä
kilpailun keskellä
-
-
- Elämme jatkuvassa kilpailun melskeessä. Kilpailemme
milloin mistäkin: urheilusuorituksista, työpaikoista, omaisuudesta,
arvostuksesta ja ylipäätään kaikenlaisesta paremmuudesta. Laajemmalla
suurennuslasilla voidaan huomata arjen muodostuvan erilaisten kilpajuoksujen
jatkumosta, johon liittyy myös taistelua aikaa vastaan ja viime kädessä
oman itsensä kanssa kilpailua.
-
- Vertaamme jatkuvasti omaa nykyistä itseämme siihen
muistikuvaan, joka meillä on entisestä minästä. Saatamme harmitella
kuukausitolkulla menneitä valintoja, tekoja, sanoja. Tämän lisäksi meillä
on paljon erilaisia käsityksiä millaiseksi meidän tulisi muuttua
tulevaisuudessa, varsinkin kun näitä malleja suolletaan ympäristöstämme
meihin taukoamatta. Nämä ristiriitoja aiheuttavat paineet syöksevät
nykyhetken tapahtumat myrskyisään kaaokseen, joka johtaa vähintäänkin
stressiin ja pahimmillaan paniikkihäiriöön tai lamaannuttavaan
masennukseen. Miksi meidän pitää aina tulla joksikin, miksi emme koskaan
voi vain olla mitä olemme?
-
- Arvatenkin yhteiskunnassamme kilvoittelun ja joksikin
tulemisen piirteet ovat vallitsevia ja siten ne ovat pitkälti myös opitun
käyttäytymisen tulosta. Itse asiassa elämme kilpailun ja taistelun
yhteiskunnassa, joka ei pysyisi pystyssä ilman kilpailua ja pienelle
ryhmälle edun saavuttamista tuhansien muiden ihmisten kustannuksella.
Yhteiskunnassamme ei ole mahdollista saavuttaa etua suurille massoille, vaan
aina edunsaajia suurempi joukko on se toinen osapuoli, joka vastaanottaa
muutoksen haittavaikutukset. Jos joku uudistus näyttäisi olevan
kokonaisuutena positiivinen, on siitä todennäköisesti vähintäänkin
haittaa luonnolle, jonka takaisinkytkentä ihmiseen romuttaa saavutetun
hyödyn korkojen kera - ennemmin tai myöhemmin. Jos taas kyseessä on
ympäristön kannalta suotuisa projekti, joka ilman muuta on kokonaisuudelle
edullinen ja kasvaa myös taloudellisesti korkoa luonnon hyvinvointina,
pidetään sitä kuitenkin päätöksentekohetkellä taloudellisesti
kannattamattomana investointina. Luonnon hyvinvointi ei taloudellisesti koske
sijoittajaa ja näin on paljon kannattavampaa ulkoistaa ympäristöhaitat
yhteiskunnan maksettaviksi. Lopputuloksena luonto saastuu, ihmiset voivat
psyykkisesti huonommin, valta ja hyvinvointi keskittyy yhä jyrkemmin yhä
harvemmille - iloisena kuitenkin ilmoitetaan talouskasvun kiihtyneen.
-
- Näin olympialaisten jälkeen monilla on varmasti
tuoreessa muistissa urheilukisat (tai siis niillä jotka kisoja seurasivat).
Yksi voittaa ja kymmenet, elleivät sadat muut jäävät tuntemaan häpeää,
huonommuutta, harmistuneisuutta, ahdistusta. Kaikki tämä useiden miljardien
eurojen näytelmä vain yhden ihmisen ja hänen edustamansa kansakunnan
itsetunnon räjäyttämiseksi ekstaasiin sekä egon laajentamiseksi koko
maailman kattavaksi: tämä yksilö on maailman paras! Tässä toistuu
yhteiskunnan selkäranka: tee useiden muiden elämä pitkäksi aikaa kurjaksi
ja voita itsellesi hetkeksi hyvä olo. Olemme ymmärtäneet homman aivan
väärin päin. Selvällä ja yksinkertaisella logiikalla huomaamme
lopputuloksen jäävän reippaasti pakkaselle. Jos käyttäisimme elämässä
keinoja, jotka tukisivat toinen toisiamme, iloitsisimme toisen
menestymisestä, jakaisimme iloisuutta ympärillemme ja auttaisimme toisiakin
saavuttamaan saman onnen, kääntyisivät vaikutukset jyrkkään nousuun. Tuo
nousu olisi kiihtyvästi eksponentiaalinen, joka laajasti toteutettuna
vaikuttaisi kaikkiin ihmisiin ympäri maailman.
-
- Kilpailuyhteiskunnassa kilpailutetaan luonnollisesti
myös työnteko. Seurauksena on vaikkapa rakennustyömaalla, että mitä
ovelammin yritys kiertää veroja, käyttää laitonta alipalkkaista ja
ammattitaidotonta työvoimaa, suosii ylipitkiä ja laittoman raskaita
työpäiviä mahdollisimman vähäisellä työntekijämäärällä, panostaa
mahdollisimman vähän turvallisuuteen, sitä paremmat mahdollisuudet
yrityksellä on saada kilpailutettu urakka. Lopputuloksena on mm. työmoraalin
kuoleminen, työntekijöiden elämän kurjistuminen, työn laadun
heikentyminen, erilaiset vaaratilanteet, lisääntyneet ympäristöongelmat ja
ihmisoikeuksien härski rikkominen. Ja taas iloisesti ilmoitetaan talouskasvun
kiihtyvän.
-
- Miksi siis haluaisimme kilpailla toisten kustannuksella,
kun voisimme elää toisten iloksi? Mielestäni tähän ei voi löytyä
hyvää selitystä. Hyvä uutinen kuitenkin on, ettei kilpailusta luopuminen
ole mitenkään mahdotonta, vaikka kaikki muut jatkaisivatkin kilpailemista.
Kilpailun loppuminen vie stressin mennessään ja toisten ilahduttaminen
lämmittää myös omaa sydäntä. Elämän suurimpia paradokseja onkin
antamisen rikastuttava vaikutus: mitä enemmän annat sitä enemmän saat.
-
- - 5.9.2004
-
- * Vihreän polun julkaisu: Elämä
kilpailun keskellä
|