- Ollako nuori vai vanha?
-
-
- Ihmisen ikä sisältää paljon ennakkokäsityksiä,
odotuksia ja velvollisuuksia. Esimerkiksi lapsia ja "nuorisoa"
harvoin kuunnellaan, sillä heidän ei vielä oleteta omaavan riittävästi
tietoa ja elämänkokemusta arvostellakseen asioita vakavasti huomioon
otettavalla tavalla. Kun lapsi tai "nuori" väittää vastaan ja
kapinoi yleisiä käsityksiä, voidaan helposti sivuuttaa koko asia
toteamalla, että "hän on nyt vain siinä iässä, mutta kyllä ne
elämän realiteetit avautuvat ennen pitkää." Tällöin moni arvokas
asia pääsee livahtamaan vanhemmilta ihmisiltä itseltäänkin ohitse.
Ikä siis toisaalta on arvostuksen ja viisauden mittari,
mutta arvostammeko me todella vanhuksia ja heidän viisauttaan?
-
- Nykyään tuntuu olevan mahdotonta elää
tyytyväisenä minkään ikäisenä, kun aina nuoremmilla tai vanhemmilla
ovat asiat paremmin. Me ihannoimme ikuista nuoruutta, vaikka lapsi ja
"nuori" ovatkin liian nuoria. Arvostamme iän ja vanhuuden
mukanaan tuomaa kokemusta ja viisautta, mutta hyljeksimme vanhuksia,
eläkeläisiä ja etenkin työelämässä jopa viisikymppisiä. Kun
sitten elämme tämän haarukan optimi-ikää 20 - 40-vuotiaina, kaipaamme
takaisin vapaaseen ja rikkaaseen lapsen maailmaan tai haaveilemme
rattoisista eläkepäivistä. Tosiasiassa työikäisten omat lapset
jäävät työn jalkoihin ja lähinnä odottavat turhautuneina
täysi-ikäisyyttä ja "elämän alkamista". Myös eläkkeellä
olevat jäävät työn ihannoinnin jalkoihin ja kokevat olevansa "liian
vanhoja".
-
- On siis melko turhaa yrittää olla jonkin muun
ikäinen kuin oikeasti on, jos kerran aina jokin on pielessä. Minkään ei
kuitenkaan tarvitsisi olla pielessä, sillä koko ikään liittyvä
ihannointi on mielikuvilla leikittelyä. Aivan yhtä hyvin voisimme luopua
koko pelistä ja päättää olevamme koko ikäkäsitteen ulkopuolella,
jolloin sen rajoitukset eivät enää pätisi. Tietysti esimerkiksi
vanhemmiten fysiikka alkaa kangistua, mutta kangistuisiko se yhtä paljon,
jos emme pitäisikään itseämme tai läheistämme vanhuksena, jonka
kuuluukin kangistua?
-
- "Nuorisoa" pidetään uudistusmielisenä ja
kapinoivana - lapsen suusta sanomme kuulevamme totuuden. Kuitenkin nämä
uudistukset ja totuudet näyttävät olevan varttuneemmalle väelle
vastenmielistä myrkkyä. Voihan se olla, että "nuoret" eivät
ole vielä ehtineet turtua maailman epäkohtiin, eivätkä he ole vielä
tuudittautuneet uskomaan yksilön voimattomuuteen, mutta miksi
pitäisikään? Onko se ainoa tapa tehdä elämästä mielekäs, että
ajelehdimme valtavirran mukana kyseenalaistamatta ja ajattelematta mitään
itse, etenkään epäkohtia julki tuomatta?
-
- Lapset ja "nuoret" näkevät maailman
kirkkaasti ja tuoreesti, ilman urautuneita käsityksiä muuttumattomista
"tosiasioista". Lapsen ei ole hyväksyttävää käyttää
vapauttavaa lausahdusta "ihminen vain on tällainen", jolla
pääsee pinteestä kuin pinteestä. Sen sijaan meillä aikuisilla se kuuluu
vakiosanastoon. Nuoren ihmisen oletetaan pystyvän oppimaan ja muuttamaan
käyttäytymistään, kunnes saavutetaan kehityksen huippu, eli tehdään
niin kuin esimies ja yhteiskunta käskee sekä luovutaan viheliäisestä
maailmanparantajan hölmöilystä. Näin kaikki ovat tyydyttävästi
tyytyväisiä, vaikka kenenkään tahto ei toteudu - omaa tahtoa ei enää
ole.
-
- Jos luopuisimme ikäsidonnaisuudesta, olisi elämä
huomattavasti tasapainoisempaa. Elämän rikkaus ja tuoreus säilyisivät
alusta loppuun asti, eikä jatkuvasti tarvitsisi harmitella menneitä aikoja
tai haaveilla tulevasta autuudesta, vaan kaikki oleellinen olisi mahdollista
kokea nyt ja aina. Lisäksi pitäessämme kaiken ikäisten sanoja huomion
arvoisina saisimme monia hyödyllisiä vinkkejä lapsilta ja
"nuorilta" siitä, mikä omassa elämässämme ja
käsitysmaailmassamme kaipaisi muutosta. Vanhukset kertoisivat kokemuksensa
ja tietonsa puolesta näkökulmia, joita joku myös vakavasti kuuntelisi.
-
- - 9.5.2005
-
- * Vihreän polun julkaisu: Ollako
nuori vai vanha?
|