Auttamisen monet kasvot
 
 
Emme elä maailmassa yksin: itsemme lisäksi maailmassa on noin kuusi miljardia ihmistä. Miksi? Jotta meidän ei tarvitsisi osata tehdä aivan kaikkea itse, eikä myöskään tietää kaikesta kaikkea. Yhdessä voimme saada paljon enemmän aikaan kuin erikseen, tai yksikseen.
 
Yhteistyö voi olla onnistunutta tai epäonnistunutta. Jos yhteistyö toimii kovin huonosti, voisimme hyvinkin saada yksinään enemmän aikaan. Todella onnistunut yhteistyö edellyttää avuliasta henkeä jokaiselta osallistujalta: kaikki laittavat itsensä likoon ilman vaatimuksia saada panoksestaan korvauksia. Täysin pyyteetön auttaminen on tänä päivänä valitettavan harvinaista. Kuinka monet osaavat aidosti nauttia pelkästä auttamisen ilosta? Se on kuitenkin se paras palkka mitä voi saada ja pitäisi jo itsessään riittää "korvaukseksi".
 
Tavallisin auttamisen muoto, mutta myös varmastikin kaikkein harvimmin lainkaan auttamiseksi mielletty, on palkkatyö. Tekemällä työtä, autamme yhteiskuntaa ja sitä kautta toisia ihmisiä, jotta kaikki sujuisi kaikkien kannalta mukavasti jatkossakin. Tästä saamme korvaukseksi rahaa, jota myös palkaksi kutsutaan. Sen avulla voimme lunastaa itsellemme toisten ihmisten avuliaan työpanoksen tuotoksia, kuten tavaroita ja palveluita.
 
Lukuisat omani ja tuttavieni havainnot osoittavat kuitenkin, että suuri osa ihmisistä käy töissä pitkälti pelkästään saadakseen palkkaa ja vähät välittävät työnsä laadusta sekä sen seurauksista toisille ihmisille. Voiko tätä kutsua auttamiseksi? Voi tietysti, mutta se ei ole sitä. Eli auttaminen puhtaimmassa muodossaan tarkoittaa toimintaa, jonka muoto ei ole riippuvainen siitä seuraavan hyödyn tai hyödyttömyyden määrästä itselleen. Jos auttamisen laadun ja määrän motivaattoreina ovat suuremman rahatukun ja maineikkaamman kunnian lunastaminen jatkossa, on kyse pikemminkin ryöstämisestä.
 
Toki auttaminenkin voi mennä liiallisuuksiin, jolloin voi olla kyse jo riippuvuudesta, mutta harvalla on vaaraa joutua koukkuun auttamiseniloon. Jos kuitenkin suostuu aina aivan kaikkiin avunpyyntöihin, eikä siihen kuitenkaan olisi voimia, eikä todellista halukkuutta, tekee tällöin hallaa niin itselleen kuin toisillekin. Kaikkein ratkaisevinta onkin, millä mielellä ryhdyt auttamaan, ja se varmasti näkyy myös lopputuloksessa, vaikka se ei ehkä aina loogiselta tuntuisikaan. Yksi petollisimmista auttajakarikatyyreistä on henkilö, joka on auttavinaan pyyteettömästi ja kieltäytyy ottamasta vastaan minkäänlaista palkkiota, mutta kuitenkin loukkaantuu, jos hän ei saakaan mitään.
 
Seuraavan kerran kun joku pyytää apuasi ja tunnet nihkeyttä myöntävän vastauksen antamiseen, mieti miksi et suostuisi? Voi toki olla, että joskus on parempikin jättää auttamatta, mutta yleensä avunpyyntöön on jokin syy, eivätkä kuitenkaan kaikki ihmiset käytä toisten avuliaisuutta häikäilemättömästi hyväkseen. Kun sitten ryhdyt toimeen, tutki sisintäsi, miksi teet tämän ja mitä haluat itse hyötyä siitä, vai haluatko aidosti mitään? Kun seuraavan kerran olet itse avuntarpeessa ja pyydät apua henkilöltä jota nyt autat, ja hän kieltäytyy, oletko katkera?
 
Maailma ei voisi paljon mistään enempää hyötyä kuin pyyteettömän auttamisenilon suosion leviämisestä. Sillä on äärimmäisen kumuloiva vaikutus ja se on erittäin palkitsevaa sekä auttajalle itselleen että tietysti autettavallekin auttaja ja autettava ovat yhtä. Et voi auttaa tulematta itse autetuksi.
 
  -  6.8.2007

Henrik Varpiala