Julkaistu Vihreässä polussa 25.5. 2004
Globalisaatiokeskustelua käydään nykyisellään kahdesta päinvastaisesta näkökulmasta käsin. - Globalisoijat katsovat, että talouden globalisaatio vähentää köyhyyttä ja siten myös ympäristötuhoa. Kriitikoiden mukaan globalisaatio rikastuttaa rikkaita ja siten lisää sekä ympäristötuhoa että köyhyyttä, sanoo Tammilehto. - Globalisoijat väittävät, että kaupan vapauttaminen lisää taloudellista kasvua. Talouskasvu puolestaan lisää köyhien tuloja ja siten vähentää köyhyyttä, Tammilehto kuvailee ja toteaa, ettei kumpikaan väite kestä lähempää tarkastelua. Käytännön esimerkkeinä hän mainitsee, että Itä-Aasian talousihmeet saatiin aikaan suojatullein, ei kauppaa vapauttamalla. Bruttokansantuotteen nousu ei myöskään automaattisesti tarkoita köyhien olojen paranemista.
Keskeisellä sijalla keskustelussa on köyhyyden käsite. Perinteisesti IMF ja Maailmanpankki ovat määritelleet äärimmäisen köyhyyden rajaksi 1,08 dollarin päivätulot. Tulojen muuntaminen ja vertaaminen 1,08 dollariin aiheuttaa kuitenkin monia ongelmia. Lisäksi pahimmillaan mittarit mittaavat köyhyyttä 20 vuoden takaisen tilanteen mukaan, eikä niitä edes ole kehitetty nimenomaan köyhyyden tutkimista varten, jolloin ne vääristävät tulosta. - Köyhyys ei myöskään ole pelkistä rahatuloista kiinni. Rahan sijaan köyhät voivat pikemminkin tarvita rahatonta taloutta kuten vaihtoa, yhteiskunnan palveluita tai luonnontuotteiden keräilymahdollisuuksia, listaa Tammilehto. Hän kiinnittää huomion myös köyhyysrajan mielivaltaisuuteen. Millä perusteella voidaan sanoa, että moni ihminen, joka ansaitsee 1,09 dollaria päivässä, ei olisi äärimmäisen köyhä?
Vaikka köyhyyden mittaamisessa yhdellä dollarilla on suuria ongelmia, mittarista ei haluta luopua. Taustalla on Tammilehdon mukaan globalisaatiokeskustelu. Mikäli mittareita korjattaisiin kuvaamaan paremmin nykytilannetta, äärimmäisen köyhiksi laskettavien ihmisten määrä muuttuisi ratkaisevasti. - Esimerkiksi Intiassa luku nousisi 324 miljoonasta 636 miljoonaan. Paljastuisi, että globalisaatio ei suinkaan ole vähentänyt köyhyyttä vaan lisännyt sitä, Tammilehto summaa. Tätä logiikkaa seuraten globalisoijat eivät myöskään voisi väittää ympäristötuhojen vähentyneen köyhien määrän myötä. Talouden globalisaation hyvää tekeviltä vaikutuksilta putoaisi pohja pois.
Tammilehto haluaa avata keskustelun uudenlaisesta köyhyyden käsittämistavasta, jolloin köyhyys ei ole pelkkää rahanpuutetta. Köyhyys voi ilmetä heikkona terveytenä, vallan puutteena, turvattomuutena, haavoittuvuutena tai sosiokulttuurisena köyhyytenä. Nämä köyhyyden muodot eivät ole suoraan poistettavissa tuloja nostamalla. Sen sijaan ne voivat entisestään pahentaa myös taloudellista köyhyyttä. - Vaikka köyhien tulot nousisivat, globalisaation aiheuttama rakennemuutos johtaa siihen, että kasvaneetkaan tulot eivät riitä pitämään nälkää loitolla, sanoo Tammilehto. - Samaan aikaan yhteisvaurautta yksityistetään patentoimalla ikivanhaa perimätietoa ja ruokakasveja, aitaamalla yhteiset metsät ja laitumet sekä kontrolloimalla ihmisten ajankäyttöä. Myös köyhien yhteistyön suoma vauraus, kuten ammattiliitot, ovat tulilinjalla, Tammilehto listaa.
Rahaa moniulotteisemmin tarkasteltu köyhyys koskettaa myös meitä rahassa mitattuna suhteellisen vauraita. - Ympäristön pilaantuminen, eristäytyminen, kilpailu työpaikoilla, mainonnan aiheuttama jatkuva tyytymättömyys omaan elämään, turvattomuus ja tietomonopolien aiheuttama tietämättömyys ovat nekin seurausta yhteisvaurauden tuhoamisesta, muistuttaa Tammilehto. - Jotta saisimme nauttia omaehtoisesta, mielekkäästä työstä ja elämästä sosiaalisesti ja ekologisesti kotoisassa ympäristössä, olisi hyvä huomata, että kehitysmaiden köyhät eivät ole vain tuen kohteita vaan tarpeellisia yhteistyökumppaneita taistelussa yhteisiä uhkia vastaan, Tammilehto visioi.
* Alkuperäinen julkaisu: Köyhyys ei ole vain rahanpuutetta
|
Eija Nyyssönen