Eero Paloheimo:

 

- Syntymättömien sukupolvien Eurooppa

 

(- 1996.)

Sisällysluettelo

 

Takakannen teksti: "Ympäristövaikuttajan suurtyö: käytännöllinen ja realistinen esitys maapallon elinkelpoisuuden säilyttämisestä.

 

Euroopan on otettava vastuu maapallon tulevaisuudesta, Eero Paloheimo sanoo uudessa kirjassaan. Euroopassa ovat tuhon juuret, nyt mantereen on omalla esimerkillään ja teoillaan kitkettävä ne irti.

      Paloheimo hahmottelee uutta teollista vallankumousta, joka tekisi Euroopasta mantereen joka näyttäisi suunnan ja jolla olisi menneisyytensä lisäksi myös tulevaisuus. Vallankumous lähtee aatteelliselta pohjalta: kasvun ihanteesta on luovuttava ja teknologian päätehtäväksi nostettava maailman säilyttäminen elinkelpoisena.

      Uuden Euroopan synty vaatii vallan keskittämistä ja suuria tekoja. Euroopan väkilukua on pitkällä tähtäimellä vähennettävä, osa maanosasta suljettava luonnonsuojelualueeksi ja päästävä alueelliseen omavaraisuuteen. Autoliikenne korvattaisiin vuokrattavilla, teitä pitkin kulkevilla vaakatason hisseillä. Kierrätettävyyden on noustava ihanteeksi yli muiden: myös rakennuksia pitää voida koota, purkaa ja yhdistellä Lego-rakennelmien lailla.

      Paloheimon kirja luo ensi vuosisadan Euroopasta kuvaa sivistysmaanosana, jossa ihmiset voivat elää antiikin ylimysten lailla. Pelkkää scifiä? Ei suinkaan: Paloheimo kirjoittaa konkreettisesti ja yksityiskohtaisesti mm. energiantuotannosta, päätöksenteosta, hallinnosta ja uusista keksinnöistä.

      Elämää Euroopassa on joka tapauksessa ensi vuosituhannella. Syntymättömien sukupolvien Eurooppa esittelee yhden tavan varmistaa, että se on myös elämisen arvoista."

 

* Kirjailijan kotisivut: www.eeropaloheimo.fi/finnish.htm

Henrik Varpiala