Rachel Carson:

- ”Äänetön kevät”

(Alkuteos: "Silent Spring" - 1962.)

Sisällysluettelo

Lainaus vuoden 1970 suomennoksen esipuheesta: "Yhdysvalloissa kevät 1962 oli kaikkea muuta kuin äänetön. Silloin ilmestyi Rachel Carsonin kirjan ensimmäinen painos. Kirjasta tuli heti myyntimenestys, ja se levisi lukemattomina painoksina ja käännöksinä kautta maapallon.

Carsonin kirja oli avoin sodanjulistus kemialliselle teollisuudelle, joka haittavaikutuksista piittaamatta kehitti - ja kehittää edelleen - uusia myrkkylaatuja, jotka otettiin saman tien käyttöön perehtymättä ensin niistä koituviin vahinkoihin. On ymmärrettävää, että teollisuus teki kaikkensa vaientaakseen Carsonin, osoittaakseen, että hän oli väärässä eikä hänellä ollut tehtävän edellyttämää pätevyyttä.

Omituista kylläkin, teollisuus ei ollut ainoa Carsonin vastustaja. Hän sai kuulla ja lukea joukoittain vastustavia mielipiteitä, joiden esittäjinä olivat arvovaltaiset tiedemiehet. Carson oli astunut alueelle, jonka tiedemiehet olivat halunneet säilyttää itsellään. Hän oli perehtynyt hyvin alan kirjallisuuteen, tehnyt siitä samat johtopäätökset, jotka kuka hyvänsä selväjärkinen ja laajat taustatiedot hankkinut henkilö olisi voinut tehdä ja pukenut sitten ajatuksensa kansantajuiseen, journalistiseen asuun. Hän teki tämän niin tehokkaasti, että seurauksena oli paniikinomainen kansannousu. Perheenemännät vaativat viranomaisia heti lopettamaan ravinnon ja pikkulasten myrkyttämisen, kuluttajat halusivat tietää, miten paljon myrkkyaineita oli missäkin tuotteessa jäljellä, luonnonystävät olivat kuohuksissaan lintujen puolesta. Sekä viranomaisia että tiedemiehiä arvosteltiin ankarasti siitä, että he olivat sallineet tilanteen kehittyä näin pitkälle puuttumatta asiaan. Siksi he puolestaan tekivät syntipukin Carsonista, joka oli saattanut heidät tähän tilanteeseen.

Yhä vielä on paljon ihmisiä, ehkäpä eniten tiedemiesten piirissä, jotka haluavat kiistää Carsonin työn arvon. -- Arvosteleville tiedemiehille voidaan sanoa, että pelkät tieteelliset tutkielmat olisivat tuskin koskaan saaneet aikaan sitä, mitä Carsonin pamfletti sai. Tietoja DDT:n haittavaikutuksista, sen säilymis- ja rikastumistaipumuksista, sen vahingollisuudesta linnuille, nisäkkäille ja ihmisille, sen kyvystä estää lisääntyminen ja vahingoittaa maksaa ja hermostoa oli tieteellisessä kirjallisuudessa satoja raportteja kauan ennen Carsonia. Nämä tiedot pysyivät laboratorioiden sisällä, harvojen tiedemiesten omaisuutena. Vasta Carson toi tiedot ulkopuolelle, helposti sulavassa muodossa, ja hän sai ihmiset vaatimaan uudistuksia.

Tuskin on liioiteltua väittää että on suurimmaksi osaksi juuri Carsonin ansiota, että kaikkialla nyt pyritään löytämään vaarattomia ja spesifisiä torjuntakeinoja tuholaisia vastaan. Carsonin esittämät paremmat vaihtoehdot - lähinnä biologiset torjuntakeinot - voitiin silloin tyrmätä väittein, että ne eivät olleet tarpeeksi pitkällä. Mutta unohdettiin pääasia, se, että niiden kehittämistä ei pidetty tarpeellisena, koska DDT:n sukulaisineen uskottiin kelpaavan kaikkeen. Vasta Carsonin jälkeen on todella tarmokkaasti paneuduttu etsimään parempia vaihtoehtoja: Niin kauan kuin uskoimme DDT:hen, emme välittäneet peittää roskapönttöjä estääksemme kärpäsiä pääsemästä niihin; nyt kun DDT on kielletty, asetamme pönttöihin kannen, jotta kärpäset eivät pääsisi niihin lisääntymään. Keinot ovat usein ällistyttävän yksinkertaisia.

-- Teuvo Suominen"