Yksi tärkeimmistä toimintaamme vaikuttavista asioista on ajattelu – itse asiassa lähes kaikissa tapauksissa toimintaamme edeltää ajattelu. Ainoastaan vaaran uhatessa toimimme vaistomaisesti ilman ajatuksen välitystä. Ajattelua voidaan pitää toimintamme perustana ja siksi kaikki toimintamme, kuten myös yhteiskuntamme rakenne sekä koko maailman tila ovat suoria heijastumia ajatustemme sisällöstä. Ympäröivä maailma siis kertoo millaisia ihmisiä olemme todellisuudessa. Esimerkiksi käynnissä olevat sodat osoittavat meidän sallivan sellaisen toiminnan ja että meidän ajatustemme hierarkiassa sota on rauhaa korkeammassa arvossa, sillä jos haluaisimme todellista rauhaa, ei sotia olisi lainkaan.

 

Ajattelussamme ominaista on etenkin itsekeskeisyys ja erillisyys. Tämä tulee esiin esimerkiksi yleisessä toteamuksessa: "En voi vaikuttaa maailmaan, koska olen niin pieni osa, ettei sillä ole merkitystä. Jatkan siis entiseen tapaan." Näin oikeutetaan vanhaan turvalliseen muottiin jämähtäminen, kuten myös haitalliseksi tiedettyjen toimintojen jatkuminen. Toinen ajattelumme ominaispiirre on kriittisen ja luovan ajattelun vähyys. Ne puuttuvat useimmilta ihmisiltä lähes täysin. Kolmas piirre on ajatusten jatkuva virta, jossa on hyvin vähän välttämätöntä sisältöä ja siten monille elämä muodostuukin pitkälti kaikenlaisten arkisten asioiden katkeamattomasta puntaroimisesta, murehtimisesta, odottamisesta, pelkäämisestä, vanhojen miellyttävien asioiden muistelemisista, nautinnon tavoittelusta, onnen etsimisestä milloin mistäkin. Tästä ominaisuudesta johtuen emme käytännössä koskaan ole mieleltämme hiljaa, vaan jatkuvasti aivomme arvioivat ja rekisteröivät aistimuksien välittämää informaatiota. Niinpä kaikki kokemuksemme ovat menneisyyteen vahvasti sidoksissa, varsinkin kun lapsesta asti meille on kerrottu "miten asiat ovat" ja olemme sen sellaisenaan hyväksyneet: näemme asiat aina jollain muulla tavalla kuin ne oikeasti ovat. Näin kaikki hyvät ja huonot asiat siirtyvät kutakuinkin sellaisenaan sukupolvelta toiselle, koska jokainen opettaa aina vanhemmiltaan oppimansa arvomaailman, käyttäytymismallin ja kaikki muut "tosiasiat" omille lapsilleen.

 

Jos siis haluamme muuttaa toimintaamme ja sitä kautta maailmassa ilmeneviä asioita, on ensimmäisenä kiinnitettävä huomiota ihmisten ajatusmaailmaan. Lähtökohtana kaikessa on tahto ja varsinkin sen puute. Maailmassahan ei olisi ongelmia, jos kaikilla riittäisi tahtoa ratkaista ne, tai edes jos suuri osa päättäisi puuttua niihin – näin ei kuitenkaan ole. Miksi? Yleisin syy on virheellinen oletus, että kaikki ongelmat eivät koske kaikkia, ja oletetaan saavutettavan taloudellista hyötyä riistämällä toisia ja suosimalla toisia. Tämä osoittaa ajattelumme lyhytnäköisyyden sekä kapea-alaisuuden. Joku yritysjohtaja voi elää elämänsä suuressa yltäkylläisyydessä, tuntea olonsa kohtalaisen turvalliseksi, eikä hänen elämältään tunnu ehkä puuttuvan mitään, vaikka hän on saavuttanut kaiken tämän tuhansien, ellei miljoonien ihmisten kustannuksella. Tällainen toiminta ei kuitenkaan voi johtaa mihinkään muuhun kuin yleiseen tyytymättömyyden ja kurjuuden lisääntymiseen, ympäristön saastumiseen ja pilaantumiseen. Näin ollen myöskään kyseinen yritysjohtaja tuskin saa olla koko elämäänsä rauhassa toimintansa vaikutuksilta – hän voi kylläkin kieltää vastuunsa ja osallisuutensa täydellisesti hautaan asti. Entä sitten pienemmän mittakaavan teot, jotka ovat meidän kaikkien arkipäivää toisin kuin äskeinen esimerkki? Niiden vaikutusta on vaikeampi huomata tai todistaa, mutta varmaa on, ettei esim. paperinkierrätys ainakaan lisäänny jos yksi ihminen jättää kierrättämättä. Jos hän taas ryhtyisi kierrättämään, voisi esimerkki tarttua jollekin ja tältä joltakin taas eteenpäin. Tietysti tämä "dominoefekti" toimii myös toisin päin: esimerkki olla kierrättämättä tarttuu ja kertautuu yhtälailla. Pienimmätkin teot vaikuttavat kokonaisuuteen siinä missä suuretkin – kokonaisuus muodostuu pienistä yksiköistä ja suureltakin vaikuttavat osat koostuvat aina useista pienemmistä tekijöistä.

 

Oleellisinta ei ole kuitenkaan toimia jonkin tietyn halutun vaikutuksen tai päämäärän takia, vaan koska tiedämme sen olevan kokonaisuudelle hyväksi, tiedämme ettemme lisää enempää harmia tähän ongelmien ja kärsimysten maailmaan, haluamme antaa myös muille mahdollisuuden onnelliseen elämään ja koska olemme sellaisia kuin toimintamme on. Ekologinen ajattelu on siis äärimmäisen laaja käsite ja myöskin erittäin tärkeä sellainen. Ekologinen ajattelu ei tarkoita ainoastaan luonnon hyvinvoinnin huomioonottamista kaikessa toiminnassaan, vaan myös toisista ihmisistä sekä omasta itsestä välittämistä, kuten myös itsensä syvällistä tuntemista ja kaikkien asioiden syvän yhteyden tiedostamista. Kyse on siis kokonaisvaltaisesta kokonaisuuden käsittämisestä. Jos jokin tällainen ominaisuus unohtuu, toimintamme voi sinänsä olla päällepäin ekologista, mutta jos vaikuttimemme ovat lähtöisin omanedun tavoittelusta, itsekkyydestä tai vallanhalusta, ei toiminta johda pitkällä aikavälillä kestävään ekologiaan – kaikki ovat suorassa yhteydessä kaikkeen.

 

Jos suurin osa meistä ajattelisi kokonaisvaltaisesti ekologisesti, eli ottaisimme huomioon ekologisuuden kaikki ulottuvuudet, ongelmat ratkeaisivat ennen syntymistään. Tällainen ajattelu ei kuitenkaan ole kovin vaikeata, se vaatii ainoastaan vahvaa kiinnostusta, asioista välittämistä ja vakavaa tahtoa muuttaa omaa toimintaa, jos sen huomataan olevan vahingollista. Suurimpana esteenä ja ehkä jopa ainoana, on lapsesta asti opittujen käytäntöjen, arvomaailman ja auktoriteettien hyväksyminen sellaisenaan. Lisäksi kaikki tuntuvat hakevan elämäänsä tietyn turvallisen toimintatavan, joka pyörittää samoja rutinoituneita rutisevia rattaita. Jos näiltä raiteilta yritetään poistua tai joku toinen ehdottaa muutosta, tunnetaan useimmiten välittömästi vastenmielisyyttä ja pitäydytään kaikin voimin entisessä tavassa. Tämä selittyy ainoastaan sillä, ettei ihminen ole tottunut elämänsä aikana liikkumaan ajattelumaailmassaan tiettyjen rajojen ulkopuolelle ja jos näin kuitenkin pitäisi tehdä, tunnetaan menettämisen pelkoa: pelätään kaiken opitun "arvokkaan" menettämistä, eikä jäljelle ehkä jäisikään mitään, ei saataisi mitään entisen tilalle. Ihmisten elämä onkin pitkälti vaihtokauppaa: mitä minä saan sinulta, mitä hyödyn tästä ja mitä "kustantaa" olla tekemättä noin? Toiseksi, koska ihmiset eivät harjoita kriittistä ajattelua, ei ymmärretä asioiden seurauksia tai vielä useammin ei välitetä seurauksista, vaikka ne tiedostettaisiin varsin hyvin. Seurauksista on taas helppo olla välittämättä, koska kielletään niiden vaikutukset omaan elämään, eikä muulla kuin omalla itsellä ole väliä.

 

Ekologisen ajatteluun voi siirtyä helposti. Liikkeelle voi lähteä vaikka aivan yksinkertaisilla ja konkreettisilla asioilla, kuten oman toimintansa tarkkailemisesta ja etenkin oman ajatusmaailmansa elämän seuraamisesta. Näin opitaan hiljalleen tuntemaan omaa itseään ja nähdään mahdolliset ongelmallisuudet, jonka jälkeen voidaan tarvittaessa tehdä asioille jotain. Tiedostetaan oman toiminnan ekologiset vaikutukset, eli mietitään esimerkiksi miten voitaisiin vähentää energiankulutusta, materiaalihukkaa, turhien tavaroiden hankkimista sekä tehostetaan kierrätystä ja kompostointia. On myös tärkeää suosia paikallisia tuotteita ja tiedostaa ylikansallisten yhtiöiden epäeettiset tuotteet, jotka on teetetty lapsityövoimalla, huonosti palkatuilla vapaakauppa-alueilla riistotyövoimalla tai äärimmäisessä tehotuotannossa tuotettua ravintoa. Nämä kaikki seikat tulevat kyllä nopeasti itsestäänselvyyksiksi ihmiselle, joka todella välittää muustakin kuin omasta itsestään.

 

Tietysti eläminen ekologisesti merkitsee paljon muutakin, mutta kokonaisuus on paljon parempi oivaltaa itse kuin kuulla se jostain valmiina. Olen nyt raottanut hieman ovea tasapainoiseen ja ekologiseen elämään, mutta itse työ sen toteuttamiseksi on sinun tehtävä itse. Jos sinulla on todellista kiinnostusta näihin asioihin, et tarvitse mitään muuta. Jos kiinnostus vielä puuttuu, ei hätää ole silloinkaan: se herää kyllä itsestään – joskus...

 

* Lue aiheesta kirja: J. Krishnamurti & David Bohm: "Ajan päättyminen", Lyhyesti: J. Krishnamurti ja tunnettu fyysikko David Bohm keskustelevat ajattelun eri tasoista ja niiden vaikutuksista.